lauantaina, joulukuuta 26, 2009

Sukkaa ja lapasta

Jossain nettipimennossa aloitin neulomaan Paraphernalia-sukkia lahjaksi äidille. Eikös ne ole vielä joululahjaksi jos sain näin tapanina ne valmiiksi? Ei kerinnyt aatoksi pakettiin, mutta äkkiäkös tuon puoli sukkaa tikutti tässä joulunpyhinä valmiiksi. Seuraavana täytyy kyllä aloittaa itselle ohuita sukkia, sillä mokkakengät ovat liian kylmät ilman villasukkia ja niihin ei mahdu kuin ohuet sukat. Uuden kämpän lattia puolestaan on kylmä, joten myös paksuja sukkia tarvitaan :D Ei kun tikuttamaan.

Sukkien neulominen ei ole ollut suurinta herkkua minulle ikinä. Tähän mennessä olenkin neulonut ehkä parin vuodessa, mutta nyt jotenkin innostuin. Olen ehkä nähnyt niin paljon innostavia malleja. Huivi-innostus on puolestaan laantunut, sillä ranteet eivät kestä ohuen langan tikuttamista. Lapasia taasen on varastot täynnä, nyt pitäisi tehdä jokin uusi pipo!

Paraphernalia
Ohje: Käsillään-blogista, Taina Anttila (rav.link)
Lanka: Novita Nalle, menekki noin 100g, ohje tehty koolle 40
Puikot: 2,5 mm bambusukkikset
Fiilis: kivat sukat :)




Joskus muinoin ennen pakkasia tein itsellenikin Chevalierit :D Huonot on värit kuvassa, mustat on lapaset ja ihan varastosta olevista seiskaveikoista tehty. Ei näin pimeellä tahdo saada kuvia ilman salamaa..Olis jo kevät!


Muuton jälkeen olenkin päättänyt tuhota lankavarastojani enkä olekaan ostanut kuukausiin uutta lankaa. Jos saisin puolitettua varaston niin ehkä sitten uskaltaa ostaa lisää lankaa ja ainakin siiihe zig zag-tunikaan täytyy ostaa ohutta lankaa, kunhan saan sen joskus aloitettua!

keskiviikkona, joulukuuta 23, 2009

Lämpöistä joulua

Leppoisaa ja lämpöistä joulunaikaa ja Uutta Vuotta teille kaikille ihanille! :)

keskiviikkona, joulukuuta 16, 2009

Aeolian


Alkaa täälläkin elämä voittaa, kun saatiin netti! Tässä kituuteltiinki pari viikkoa ilman, mutta oli tehokasta aikaa tuo pari viikkoa. Kouluhommat on purkissa ja joululoma alkoi ja töitä on nytten tässä ennen joulua. Neuleetkin on alkaneet taas pahojen hartia- ja niskakipujen jälkeen maistua :) Hierojasta pidän nyt taukoa..Ei tahdo rahat riittää ja tällä kertaa on flunssakin päällä.

Valmiita töitä on pari tässä hiljaisuudessa päässyt valmistumaan ja yhdet on puikoilla. Aolian-huivi valmistui marraskuun puolella sopivasti tädin synttäreille. Kerkesin lähettää huivin sopivasti ennen muuttoa. Jotain tavaroita on nimittäin vieläkin hukassa...

Laminarian jälkeen ihastuin Elizabeth Freemanin huiveihin ikihyväksi :) Joten luonnollisesti oli pakko totetuttaa Aolian seuraavaksi. Huivia neuloessa kyllä totesin hartiakivuissani, että en huiveja tee vähään aikaan, vaan vähän kyllä syyhyttäisi...

Pidin Aeoliania todella kauniina ja vaihderikkaana mallina. Muutamassa kohdassa minulla oli ongelmia saada kuviot kohdilleen, mutta pienen säädön ja purkamisen jälkeen kaikki oli jälleen reilassa. Halusin pelkästään kauniin kuvion korotustuvan, joten jätin helmet pois tästä mallista. Vierastan jostain syystä muutenkin helmiä neuleessa.

Ennen huivimallia arvottiin tädin värimieltymyksiä Wetterhoffin Silviassa. Päädyimme yhdessä tähän punertavanruskeaan sävyyn, koska muut sävyt olivat aika vauvanpastelleja tai liian kirkkaita punaisia kun kuitenkin etsittiin maanläheistä väriä.



Ohje: Knitty kevät 2009, Elizabeth Freemanin Aeolian (rav.link)
Lanka: Wetterhoff Silvia-silkkivilla, 70 % kampavilla, 30 % Tussah-silkki, menekki 1 vyyhti eli 50g
Puikot: 3,5 milliset Addin pitsineulepuikot (on todettu niin hyviksi käytössä, että melkein aina kiinni jossain työssä!)
Valmiin huivin koko: 170x77cm
Fiilis: Mun jees ja lahjan saajan myös jees. On jo käytössä!


Näin niinkuin jälkikirjoituksena: haluaako joku ostaa uusimman IK:n??? Tai vaihtaa johonkin. Ei taaskaan lehti huutanut mulle kiinnostavilla ohjeilla.

perjantaina, joulukuuta 04, 2009

Hektistä aikaa

En ole ihan unholaan blogeja jättänyt. Sain kuin sainkin Aeolian-huivin valmiiksi ja lähetettäväksi tädille ennen muuttoa! Oli kelvannut huivi hyvin tädille :) Kuvia voi vakoilla Ravelryn puolelta, ne kerkesin sinne lataamaan ennen muuttoa. Nettiä tässä odotellaan. Tai lähinnä sitä, että sähkömies käy etsimässä puhelinpiuhan pään, jotta saamme kiinteän laajakaista mokkulan sijaan. Mokkulasta on kahden vuoden kokemus ja mielellään sitä en enää ota ellei se ole viimeinen ja ainut vaihtoehto.

Chevalieritkin valmistuivat itselle jo aikaa sitten. En vain ole saanut otetuksi kuvan kuvaa niistä :O Nyt viikonlopun aikana kyllä etsin käsiini langat ja puikot ja aloitan villasukat äidille :)

Kuulemisiin kunnes netti saapuu yhteisöömme :)

lauantaina, marraskuuta 07, 2009

Taulu surusta, runosta

On jäänyt ihan mainitsematta taulu, jonka tein koulussa Kudonta, punonta ja huopa sisustuksessa jaksolla. Aihepiiri oli sama kuin pienessä tuftatussa matossa. Lähdin liikkeelle omista kokemuksista, runoista, tuntemuksista ja yhdestä lehtikuvasta. Kuvassa oli nainen kuvattuna selkpuolelta. Hänellä oli yllään valkoinen repaleinen mekko.

Näiden fiilisten pohjalta lähdin suunnittelemaan taulua. Alkusuunnitelmat ja kokeilut olivat ihan erilaisia. Monen kokeilun kautta keksin harson ja tyllin sekä villan yhdistelmän. Pohjana on pellava-viskoosikangas. Pilvet on neulahuovutettu pohjaan. Tylliä on puolestaan kaksi kerrosta ja kerrosten välissä värillistä villaa. Villaan sain tarttumaan harson riekaleet. Pelkkään tylliin ne eivät olisi tarttuneet. Lopputulokseen olen varsin tyytyväinen. Mitään vastaavaa en ole aiemmin kokeillut. Tuntuu tyhjentävältä kun on käsitellyt omia tunteitaan tekstiilin kautta.
Taulun pingotin 75x55 sentin kiilakehyksiin.

Kissankarvaakin tuli kehrättyä! Parin muun tytön kanssa vaadimme opettajaa opettamaan meidät kehräämään! Ja niin hän opetti. Ensimmäiset tulokset olivat aivan hirveitä paksuja mönttejä. Halusin kehrätä vähäiset kissankarvat pois kuljeksimasta. Yksinään en saanu kissankarvasta lankaa joten yhdistin siihen lampaan villaa.

Teoriatunneilla olen aloittanu itselle Chevalier-lapasia. Jäin koukkuun niihin lapasiin! Myös uusi pipo pitäisi tehdä, koska melkein kaikki pipot ja lapaset jäivät vahingossa kesällä kotikotiin pesureissulla... Syy tehdä uusia ;)

Tädin huivikin edistyy. Aika pieni siitä tulee, mutta jospa se kelpaa. Näin vapaaviikonloppuna kerkeää vähän neulomaan, kun kaverit ovat menossa missä kukin ja poikakaverikin isäinpäiväreissulla. Käsi ja hartia on parantunut vähäsen, mutta välillä niska menee jumiin. Liikaa en ole nyt ainakaan neulonut!

sunnuntaina, lokakuuta 18, 2009

Chevalier to my dear friend


Pienen välityön teko oli rentotuttavaa kaiken käsikivun keskellä...Kaveri halusi synttärilahjaksi lapaset ja väritoiveena oli yllätys yllätys ruskea! Onneksi omasta varastosta löytyi Nallea ruskeana niin ei tarvinnut kipaista kauppaan. En halunnut tehdä peruslapasia joten ohjeeksi muodostui Tikrun Chevalier.

Malli oli mukava neuloa, siinä oli vaihtelua ja silti välillä muisti melkein puoli kaaviota mitä seuraavaksi täytyy tehdä. Tapojeni mukaan toisesta lapasesta tuli himpun verran löysempi, mutta jospa se ei haittaa käytössä.

Chevalier-lapaset
Ohje: Tikru
Lanka: kaksinkertainen Novita Nalle, menekki jotain kerän luokkaa. Eli noin 150g.
Puikot: 3,5 mm bambusukkikset
Fiilis: Taitaa tahtoa itsellekin tällaiset!

torstaina, lokakuuta 08, 2009

Tuftattu matto


Koulussa tein tässä jaksossa pienen maton käsintuftaamalla. Maton koko on noin 100x70cm. Käsintuftaus oli minulle ihan uusi tekniikka. Käsintuftaamalla saa melkoisen nopeasti noita silmukoita aikaan. Noin viikko minulla meni itse tuftaamiseen.
Silmukoiden aukileikkaminen ja maton pohjan käsinompeleminen vevät melkein saman verran aikaa kuin itse tuftaaminenkin. Jokaisessa jaksossa minulla on sama vika etten jaksa enää viimeistelyvaiheessa..Mielestäni ompelin ihan hyvin kankaan mattoon kiinni. En tiedä miten sen olisi voinut paremmin ommella...Ehkä vielä pienemmillä pistoilla. Tässä vain samalla mietin vertaisarvioijan kommenttia tuotteista ja viimeistelystä.

Huomenna on jakson arvointi joten sitten nähdään mitä muut tästä pienestä matosta sanovat... Maton lähtökohtana ja ideana olivat omat tunteet ja runot. Keskellä oleva sininen alue esittää kyyneltä ja vettä. Muita tunnistettavia yksityiskohtia ovat numerot 15 ja 20.


Piti testata mattoa jo paljaiden varpaiden alla. Niin ihanan tuntuinen :)



Hain postista ihanan ja piristävän paketin! Kiitos Miia-Rebekka arpajaispalkinnosta! Tempoista tulee varmaan joku kiva myssy taikka pipo :) ja niin ihania kynttilöiä, muistikirja ja teetä :) sekä Tazzaa :)

sunnuntaina, lokakuuta 04, 2009

J'adore tien Blog

Sain Miia-Rebekalta tällaisen kivan tunnustuksen, jossa täytyy kertoa viisi elämässä tärkeintä asiaa.

1. Ystävät
Yksin on hyvin tylsää ja ankeaa, joten tärkeimpiä elämässä ovat ystävät ja kaverit :)
2. Musiikki
En vain pysty elämään hiljaisuudessa. Musiikki on mulle tosi tärkeää ja se soi aina!
3. Käsityöt
Se on tuleva ammatti ja harrastus. Ei siitä mihinkään pääse.
4. Luonto
Tykkään ottaa kuvia ja liikkua luonnossa, ihmetellä vuodenaikoja. Rakastan varsinkin kevättä ja kesää :)
5. Muut harrastukset kuten valokuvaus ja tietokoneella näppäily
Tietokoneella tulee kyllä vietettyä ihan liikaa aikaa...Ja valokuvaus on myös rakas harrastus!

Tämä piti laittaa viidelle eteenpäin niin laitanpas Mipelle, Limelle, Satu H:lle, Elisalle ja Soilelle.

maanantaina, syyskuuta 21, 2009

Pikapipo ja pikarannekkeet


Pitsineule- ja huiviplääh ajoi minut tarttumaan viikonloppuna paksumpiin lankoihin ja puikkoihin. Halusin tarttua myös omissa varastoissa oleviin lankoihin. Kolme Dropsin Alaska-kerää huusivat pipoksi joten ei auttanut kuin etsiä sopivaa mallia.

Ihastuin jossakin blogissa tähän pipoon ja otin saman mallin röyhkeästi heti puikoille! Dropsin ohjeet on aina niin ihanan selkeitä :)
Pipon puukuvio on kaunis ja hieman erilainen verrattuna ihan peruspalmikoihin. Pipon malli on hiukkasen "kortsu"mallinen, mutta kaippa se asettuu päähän käytössä.

Lankaa jäi piposta vielä reilusti niin tein ohjeessa olevat ranteenlämmittimetkin. Näille on käyttöä ainakin nyt kun vetää vähän tuolta olkapäistä ja hartioista asti välillä ranteisiin. Kyllä ollaan menossa sinne hierojalle!

Puupipo ja ranteenlämmittimet
Ohje: Drops malli EE-246
Lanka: Drops Alaska, menekki reilu kaksi kerää ja vielä jäi vajaa yksi kerä. Mitä siitä tekis?! Ja Alaskahan oli 100% villaa, 50g~75m
Puikot: 6milliset halkosukkapuikot
Fiilis: Tosi jees sen pitsihuivin jälkeen :D


lauantaina, syyskuuta 19, 2009

Rikkipoikkihalki ja pinoon


Yritän vääntää Springtime Swirlia sisulla loppuun. Ollaan kuitenkin jo siinä viimeisessä reunuskerroksessa, vaan ei ota onnistuakseen. Ei innosta, ei sitten yhtään ja eilen huomasin, että halppispyörö on lähes poikki! Siinä kun ois vielä silmukat tippuneet niin ei ois kirosanat riittäneet vitutusta kuvaamaan.

Päätin siis laittaa tämän huivin odottamaan inspiraatiota, että saan sen päätökseen. Tällä hetkellä himottaa neuloa paksuilla puikoilla ja paksua lankaa. Pipoja, tunikoita, lapasia...

Tottamaar täytyy toteuttaa se lupaamani pitsihuivikin valmiiksi, mutta se sentäs on Silviaa, hiukkasen paksumpaa kuin tuo merinosilkki.

Oikea käsikin temppuilee ja hieroja antoi yhden päivän neulontakiellon. Niska on ihan jumissa, välillä oikea ranne temppuilee ja sitä särkee. Keskiviikkona on aika täällä Kuopiossa hierojalle. Pitäisi vain löytää hyvä hieroja. Saas nähdä, niska ja hartiat täytyy kuitenkin saada kuntoon!

sunnuntaina, syyskuuta 06, 2009

Tässä näette lehmiä!

Neuleinnostus laantui syksyn ja kiireiden tullessa, mutta nyt olen kaivanut keskeneräisen Kevätpyörylän jemmasta! Aion selättää sen talven aikana viimestään valmiiksi. Lupasin tehdä myös vuosia täyttävälle kummitädille huivin. Lisäksi sisko tilasin vauvan asusteita annettavaksi työkaverinsa vauvalle.

Vauvaneuleet neuloinkin pikaisesti pois alta niin pääsen tikuttamaan pitsihuiveja :)
Vauvaneuleohjeiden etsimiseen meni tuhottomasti aikaa. Miksi ne ohjeet tulevat vastaan aina silloin kun niitä ei tarvi ja kun niitä tarvii on ne aina hukassa! Ohjeita löytyi, mutta niissä oli aina jotain vikana enkä kelpuuttanut niitä... Yhdet tossut mörvelöityivät. Vaikka ohje oli suomeksi en ymmärtänyt silmukoiden poimimislogiikkaa.

Pieniä laatuvaatimuksia sisko asetti, neuleiden tuli olla lehmäkuosia! Menetin hermoni silmukoidessa lapasiin täpliä joten lehmät saa kuvitella omassa päässään. Kypärämyssy on suomenkarjaa, koska se on yksivärinen ja sitten on näitä uusia jalostettuja raitalehmiä.

Lankaa jäi vielä jäljelle lapasten ja myssyn jälkeen niin tein sukat. Vielä sukkienkin jälkeen lankaa oli niin tekaisin jämistä huivin.




Vauvan setti
Ohjeet:
Kypärämyssy: Novita Wool-kerän vyötteestä
Lapaset: Fiinaneuleen ilmaisohje
Sukat: Novita, marttojen vauvasukat
Huivi: Dropsin ilmaisohjeet
Lanka: Novita Wool, valkoista meni kaksi erää eli 100g ja mustaa vajaa kerä
Puikot: 3mm bambusukkikset ja lapasissa 2,5mm sormikaspuikot


Minisukat valmistuivat yllättävän nopeasti. Viimeistely ja päättely veivät taas eniten aikaa, koska langanpäät saivat odottaa ahkeraa päättelyneulaa tovin jos toisenkin.

Huomasin, että olen neulonut todella vähän vauvaneuleita. Tuttavapiirissä ei ole vauvoja eivätkä kaveritkaan ole lisääntyneet vielä. Luultavasti kaikilla iskee lisääntymisvaihe sitten kertarysäyksellä ja isona buumina.


tiistaina, elokuuta 25, 2009

Kevyttä ja ilmavaa

Kesäkuussa aloitettu pikaneule valmistui vihdoin. Onhan tässä vielä kesäkelejä ehkä muutamien päivien ajan tällekin neuleelle. Langat tähän oli ostettu valmiiksi jo vuosi-pari sitten :D Vähän aina kestää tuo to-do-listan toteutus.

Airy Wrap-around Lace Sweater
Ohje: Fitted Knits, Stefanie Japel, (rav)
Lanka: Novita Rose Mohair, noin 4-5 kerää. Ei tullut laskettua...
Puikot: 5 milliset Knit Picksit ja vasta loppumetreillä huomasin, että puikon toinen pää olikin vähän pienempi! Eli varmaan 5 ja 4mm puikot :D Hihat tein pyörönä 5mm sukkapuikoilla.
Fiilis: No joo, ei tää mikään huippuneule oo, mutta toivon mukaan löytyy joku päivä päältäkin.




Kietaisuosasta tuli aika pitkä. Tein sen ihan ohjeen mukaan, mutta jos olisin vähän miettinyt ja kokeillut niin olisi saanu yksi kierros vähemmän olla tuota kietaisua. Nyt tämä menee vissiin kolme kertaa ympäri. Hihat on justiinsa, onneksi löysä neule venyy. Kaula-aukkokin on ihan justiinsa kuten myös pääntie. Ehkä saisi olla seuraava koko, sillä pienimmällä tein. Vähän tuo pääntie kyllä tahtoo luisua, mutta sitä kun venyttää niin päällä pysyy.




Olipas huonoja kuvia. Itse otettuja ja kameran asetukset olivat jääneet pienimmälle mahdolliselle koolle. Nyt vain ei ole aikaa ottaa uusia kuvia. Koulu vie mukavasti aikaa. Ensimmäisessä jaksossa pääsin heti kiinni tekemisen makuun ammattiaineissa. Pari seuraavaa jaksoa onkin sitten enemmän sitä teoriapohjaa, kuten ruotsia ja tutkivaa toimintaa.

tiistaina, elokuuta 11, 2009

Lomalla

Kesä meni taas ohi eikä paljon käsitöitä tullut tehtyä! Mitään stressiä en lomasta ottanutkaan. Kesällä täytyy nauttia vapaudesta ja ilmoista :) Töitä on tehty ja lomallakin oltu. Viimeisen lomaviikon vietin täysin ilman käsitöitä sekä nettiä. Ehkä välillä on hyvä olla lomalla kaikesta tietotulvasta.

Kävimme kaverin kanssa pienellä tripillä, auton mittariin tuli sellaiset 1200 kilometriä! Asuntomessuilla oli nähtävää vaikka kuinka, mutta väsymys alkoi päivän kuumimpana aikana ja hyppäsimme parit talot välistä. Siellä jos missä huomaa miten erilaisia makuja ihmisillä on sisustuksen suhteen. Mitä ihmeellisempiä ratkaisuja oli tehty ja eräskin talo oli sisustettu todella oudolla maulla. Siitä minulla ei ole kuvia, mutta voi miettiä miltä näyttää jos talon jokainen huone on eri teeman mukaan sisustettu... Ei ainakaan minuun iske. Toinen mitä talossa täytyy olla on iso vessa ja paljon kaappeja!


Makuuhuoneen puolestaan täytyy olla sopivan kokoinen ja lämminsävyinen :) Semmoinen pehmoinen paikka, missä uni tulee silmään helposti.

Sisustuslehdissä oli juttua paljon kierrätyskodista. Henkilökohtaisesti minuun tämä koti ei kolahtanut. Makuasioista on toki turha kiistellä, sillä esim. kaverini piti tästä kodista.



Tampereella olimme hotellissa, jossa oli aika makea sisustus! Omaan kotiin en tällaista ottaisi, mutta hotelliin passaa hyvin :) Olikin niin uusi hotelli etteivät tamperelaisetkaan siitä mitään tienneet...

Kouluun täytyy taas huomenna mennä ja aloittaa taas ideointi ja ideointi ja kuvien leikkely, prototyyppien valmistus yms. Jotenkin motivaatio on hukassa, sillä kesällä totuin siihen ettei koko ajan ollut kiire. Koulumme vaatii opiskelijalta aika paljon. Muotoilijaksi ei valmistuta lepäämällä ja rennosti ottamalla. Ehkä se siitä kun saan taas jaksosta kiinni. Opinnäytetyön miettiminenkin pitäisi aloittaa. Viimeinen kokonainen lukuvuosi on edessä, sillä meinasin valmistua jouluna 2010.

sunnuntaina, heinäkuuta 19, 2009

Rötkylä


Joskus sitä aloittaa mitä ihmeempiä projekteja. Tämän "neuletakin" aloitin joskus kevättalvella. Se vain unohtui muiden töiden alle kunnes nyt kesällä halusin tehdä tämän pois alta. Huivit ja muut jyräävät nyt!

Jokin ihmebongaus tämä oli Moda-lehdestä ja aloitinkin tätä ensin mohairista, mutta ihan hirveähän siitä olisi tullut joten otin käyttöön Bambunjämät toiveena päästä edes jostain väristä tyystin eroon. Jotenkin salakavalasti lankavaraastoni on muuttanut useita Novitan Bambukeriä, en tiedä miksi tätä lajia olen mennyt hamstraamaan.


Nihkeästi edennyt aloitus kuvasti jotain itse työstäkin. Mallineuletta tehtiin sekä etu-, että takapuolella ja 12 eri kerroksen työstäminen tuntui puuduttavalta. Mielestäni edes kuviosta ei tullut niin kaunista, että se olisi ollut kaiken sen väärti. Unohdin aina millä kerroksella olin ollut ja mikä oli seuraava ennen kuin aloin pitämään kirjanpitoa kesken jääneestä kerroksesta! En enää luota siihen, että kyllä minä ens kerralla muistan mihin olen jäänyt. Ens kerta kun voi olla kuukauden tai vaikka jopa kahden kuukauden päästä.


Kaikista ruskeista Bambuista pääsin tässä eroon, vaikka lanka uhkasikin loppua kesken! Rotvakkeesta tulia aika löysän mallinen. Jotain kasaria tässä on. En vain tiedä mitä, tämä on tällainen mallia teltta muutoin paitsi hihoista.

Rötkylä
Ohje: Moda 6/2008. Naisen pitsijakku
Lanka: Novita Bambu, menekki jotain 3-5 kerää.
Puikot: 3,5 milliset bambut.
Fiilis: saa nähdä!

maanantaina, heinäkuuta 13, 2009

Hairahduksia


Sitä ei passais kesken ruokaostosten käydä vain katsomassa mitä lankahyllyssä olis...Tulee kalliimpi ostosreissu. Nää pellava-viskoosit vaan huusi mulle, huivi huivi! Cittarista siis. Olis siellä ollu vaikka mitä pilveä ja tuulea, mutta jätin ne hyllyyn seuraaville uhreille.


Anttilassa puolestaan oli tällaista sekoitetta, silkkiä-merinovilla-puuvilla-viskoosi-lankaa. Nääkin huusi huivi, huivi! Kuten huomaa olen huivi-ihmisiä en sukkaihmisiä. Sukat pitäis kyllä neuloa itelle :D Jos tuosta Ilun sukkalangasta tekasis minkä sain Ravelryvaihdossa.

Kohta on pikkuruinen takkinen valmis tai mikä lie jakkunen on, päätin haaskata siihen loput ruskeat Bambut ja meinas loppua kesken vaan paljo sitä on ollu kun sen pitkän leidi Helmikuun tein viime syksynäkin niistä langoista. Epäilen vaan, että tuosta jakkusesta tulee mallia lörö ja iso..Katsotaan kun saan pääteltyä ja yhdistettyä kappaleet toisiinsa.

Kuolaan edelleenkin Ik:n kevät-lehden Zick Zack-tunikan (rav.link) perään. Pakko kait se on alottaa kohta. Mietin vain lankavalintaa kun tuossa on käytettyä todella ohutta lankaa, hieman ohuempaa kuin Nalle. Silkkivillasta en raaski tunikaa tehdä ja Nalleakaan en nyt halua käyttää. Onko kellään lankaehdotuksia?

torstaina, heinäkuuta 09, 2009

Rättejä, ei lumppuja

Minäkin niin kuin muut neuloin sitten parit tiskiluutut. Pitää testata miten nämä käyttäytyvät ja pyyhkivätkö, jäävätkö liian märiksi..



Siinä pitäis olla lepakko. Tän neulottuani huomasin, että oli vaihtunut oikea ja nurja puoli jossain välissä enkä muistanut loppuun neuloa neljää kerrosta ainaoikeaa..No, mitäs pienistä se on vain tiskiluutu!

Batty discloth by Dee Brown (rav.link)
Lanka: 100% egyptiläistä puuvillaa
Puikot: 3mm bambusukkikset





Siinä taasen on pääkallo!

Skully discloth by Dee Brown (rav.link)
Lanka: 100% egyptiläistä puuvillaa
Puikot: 3mm bambusukkikset
Fiilis: Tässä jo parempi, meni tää toinen tiskiluutu ihan nappii kun sai paperitulosteen. Ekan kohdalla tulostin vielä v*****li ja tulosti vain plankkoja papereita. Sen siitä saa kun käy jossain epämääräisessä paikassa täyttämässä säiliöt.

Tilasin tässä eräs yö The Book Depositorylta ja aamulla soitettiin pankista, että tämä kirjakauppa on päästänyt luottokorttien tietoja ulkopuolisten käsiin tai niitä on vahingossa päätynyt ulkopuolisille tahoille. Jouduttiin sulkemaan mun kortti ja tässä odotellaan uutta pankki/visa-korttia... En tiedä uskallanko kyseisestä firmasta enää tilata, aiemmin minulla on heistä vain positiivisia kokemuksia... Tästä tarinoin tuonne toiseen blogiinkin.

sunnuntaina, kesäkuuta 28, 2009

Ravelryvaihtoja

Osallistuin ensimmäistä kertaa Ravelryvaihtoon ja menin pienimmällä eli 20 suuruusluokalla. Vaihdossa kivaa oli teema ja se, että pystyi panostamaan yhteen isoon pakettiin toisin kuten Sny:ssä, jossa paketteja laitetaan useampana kuukautena.

Laittelin itse Elinalle Espooseen postia. Hänen lempivärinsä eroaa hiukkasen omasta vihreästä. En paljon punaista vaatetta tai asustettakaan omista. Sain silti koottua mielestäni suht. mukavasti punaista tähän pakettiin. Siinä on ohutta puuvillalankaaa koulun varastosta ostettuna, soijalankaa ja sitten villalankaa pienet kerät. Neuloin Elinalle sukat, sillä hän oli itse huivi-immeisiä, niin kuin minäkin... Sukat on Ullasta Pia Tuonosen Koiranputkisukat-ohjeella tehdyt.

Kesäistä juttua oli todella vaikea miettiä, mutta lähdin sitten mansikkalinjalle ja ostin mansikkaista suihkugeeliä!



Sain itse kauniin paketin Vihervillalta. Sain sukat kun olen niin laiska niitä neulomaan :D ja Ilun sukkalankaa! :) Paketissa oli myös suklaata ja purkkaa. Suklaat unohdin aurinkoon ja kiikutin kiireesti jääkaappiin. Ne on varmaankin pistetty jo parempiin suihin.. Lisukkeen oli Patrick Süskindin Parfyymi-romaani. Varmasti tosi jännä...Oon kattonut tämän leffana.

Kiva vaihto oli kokonaisuutena! Lähden varmasti mukaan toisenkin kerran!

keskiviikkona, kesäkuuta 24, 2009

Laminariani mun


Vähän aikaa sitä tahkotiin, sillä aloitin tämän joskus kevättalvella. Tilasin Tapion Kaupasta alpakkaa kudonnan huiviin, mutta en tarvinnutkaan seitsemää kerää laisinkaan. Siitä sitten lähti Laminaria, joka on myös ollut to-do-listalla siitä asti kun sen ohje julkaistiin.


Laminarian olisi voinut tehdä pienempänäkin versiona, mutta ahneena ihmisenä päätin sitä suurinta lähteä toteuttamaan. Jossakin vaiheessa Blossom-kaavion neulominen tuntui täysin puulta. Kahdeksan kertainen toisto alkoi tökkiä, mutta teinkin välissä esim. Ravelryvaihtoparilleni sukkia. Olen neulonutkin koko kevään vain pitsineuleita joten ehkä korvistakin alkaa tursuta nämä pitsit.

Pidän kovasti Laminarian kuvioinnista ja sen kuvioiden vaihtelevuudesta. Koko huivi ei ole samanlainen vaan olen mieltänyt aina nuo reunuksen kuviot ufo-olioiksi. Ehkä minulla on ihan liikaa mielikuvitusta ja ne ovatkin jotain kukkia ;)

Pelkäsin jossakin vaiheessa, että lanka loppuu, mutta sitä oli juuri sopivasti! Seitsemästä kerästä jäi vajaa yksi kerä käyttämättä. En ikinä punnitse lankojani tai mieti sitä riittävätkö ne töihin, pikemminkin pyrin ostamaan ja hamstraamaan niitä yli tarpeen. Ihan vain varmuuden vuoksi, koska pessimisti olen.


Huivilla on sen verta kokoa, että en tiedä tuleeko tämä minkään takin alle mahtumaan. Ainakin todella lämmin tämä on eikä kutita laisinkaan. Äiti katsoi kateellisena huiviani ja totesi, että mitä minä teen näillä kaikilla huiveilla, et ainakaan tuota huivia anna kenellekään lahjaksi! En annakaan, olen itsekäs ja pidän tämän itselläni. Lahjahuiveja en jaksa tehdä suurimmalla koolla ellei lahjan saaja ole todella tärkeä ihminen minulle ja ole erikseen toivonut jättihuivia...

Laminaria
Ohje: Knitty, kevät 2008, mallin suunnittelija Elizabeth Freeman
Lanka: Drops Alpaca, 100% alpakkaa, 50g~180m, menekki noin 270g
Puikot: Addin pitsipyöröt 3,5mm
Koko: 218x109cm
Paino: 307g
Fiilis: Ihan mahtava huivi! Pidän tästä todella paljon!