tiistaina, heinäkuuta 16, 2013

Ishbel


 Kahden päivän rypistys oli tämä pieni huivi. Pari vuotta marinoin ihanaa Madelinetoshin Sock-vyyhtiä lankalaatikossa, en muka raaskinut neuloa siitä mitään kun se oli niin ihana siliteltävä! Tähän lankaan liittyy vielä semmoinen hauska juttu, että olen saanut sen joululahjaksi eräältä mieshenkilöltä pari vuotta sitten! Tämän henkilön kanssa juteltiin netissä ja tavattiinkin, mutta kipinää ei minun puoleltani syttynyt. Hyvä lankamaku miehellä kyllä oli!


Viime viikolla neuletapaamisessa neuloin huivin sileän osuuden ja enhän minä malttanut olla kotonakaa sitten jatkamatta tätä kun oli vielä töllöteltävänä True Blood-maratoni! Seuraavana päivänä sain koko pitsiosuuden neulottua ja pääteltyä huivin. Pelkäsin ettei ihanuuslanka edes riitä tähän huiviin joten tein pienimmän mahdollisen koon huivista. Ehkä lanka olisi juuri ja juuri riittänyt siihen isompaankin kokoon. Nyt lankaa jäi vain 30 grammaa tähteeksi!


 Rakastuin niin tämän langan tuntuun ja sävyyn (sävy viikuna), että tätähän olisi melkein pakko saada neuletakillinen ellei lanka olisi niin tyyristä! Harmi kun tästä langasta ei saa vielä tuota Ishbel-myssyä :/ Olen tehnyt myssyn Dropsin Alpacasta ja voin sanoa, että se on lempimyssyni! Toinen samanmoinen täytyisi saada!



 Malli: Ysoldan Ishbel
Ravelryssä: Wicked game
Lanka: Madelinetosh Sock, 83 grammaa
Puikot: 4mm Knit Pro
Fiilis: Jee, ihana :)










tiistaina, heinäkuuta 09, 2013

Koukuttavia sukkia

 En tiedä miten tässä näin kävi, että oon viimeks helmikuussa päivittänyt blogia. Rehellisesti sanottuna en kyllä tiedä montako neuletta on edes valmistunut tuosta helmikuusta. Aika vähän... Välillä tuo muu elämä vie mennessään eikä kerkeä neulomaan sitten kerrostakaan!

Nyt olen kuitenkin ottanut vähän takaisin ja neulonut parit sukat :D

Ensin tein kaverille Oi ihanat toukokuut (ravelry-linkki). Nää oli vaan pakko päästä neulomaan HETI! Ja mies tuumas, että monetkos sukat sulla on niin päätin viedä nämä tuliaisiksi kaverille Auraan. No eipä siinä lankaahan jäi. Sitä mainostamatta miten ihanaa Hopeasäikeen langat on! Loppulangasta halusin tehdä sitten kaverin tytärlapselle sukat. Ei menny niiko Strömsössä ku eka otin tota toukokuu-sukkien silmumallia ja tein semmosten vauvan kokoset sukat... Sitten vähän tutkailin ja kyselin, että paljonkos niitä silmukoita kannattaa 2v- neitosen sukkiin laittaa. (tossa ylemmässä kuvassa siis nämä sukat, niissä on 54 silmukkaa).
Melkoset kirkuvat raitasukat tuli, mutta enpä viittiny lasten sukissa lähtee synkistelemään!


 Sitten takasin näihin Tiina Kuun sukkiin. Todella koukuttava malli ja yksinkertaisuudessaan myös helppo! Suosittelen!

Oodi toukokuulle
Ohje: Oi ihana toukokuu, linkki tuossa ylempänä
Lanka: Hopeasäikeen Basic sävyssä Suvela, tän sain Kalakukkovaihtopaketissa Mirkalta. Kiitos :)
Puikot: 2mm kaikessa masokistisuudessaan, tuli meinaa liian lörö varsi ku teki 2,5mm. Ainakin omalla löysällä käsialalla.
Ja oli soppelit kaverin jalkaan :)
Vähä kuvat palo, mut semmosta se on kesällä.


Ja jottan mentäisiin oikeen sekasin niin ekahan mä tein luottiskoulutuksen aikana näitä Tiina Kuun Kiertoradalla-sukkia. Olin muuten ainoa koulutuksessa joka neuloi! Mohair-sukka-Puffa oli mainio ohuehko lanka näihin. Nää jäi sentäs IHAN itselle omaan käyttöön :) Ja tässä voi huomata, että ahaa mä neulon muutakin KUIN ruskeaa ja vihreää ;) En ehkä olisi itse violettia lankaa ostanut, mutta tää tuli semmosessa paketissa ja tykkään kyllä tästä!


Fullmoon
Ohje: Kiertoradalla, linkki ylempänä
Lanka: Äiti-Puffan Mohair-Sukka-Puffa
Puikot: 2,5mm Knit Pron hiilikuitupuikot, joita rakastan! Nyt väistyy ainakin ne Cubiksit, joista en niin välittänyt...
Jee, kivat sukat!
 Niin ja Tiina Kuulta on tullut uusi sukkamalli Aallonmurtaja. Oisko seuraava projekti? No ehkä pitäis tehdä se lupaamani pipo siipalle... Ja ehkä sitte noi sukat :) Periaatteesta mulla ei oo kovin montaa rojektia kesken!