lauantai, marraskuu 07, 2009

Taulu surusta, runosta

On jäänyt ihan mainitsematta taulu, jonka tein koulussa Kudonta, punonta ja huopa sisustuksessa jaksolla. Aihepiiri oli sama kuin pienessä tuftatussa matossa. Lähdin liikkeelle omista kokemuksista, runoista, tuntemuksista ja yhdestä lehtikuvasta. Kuvassa oli nainen kuvattuna selkpuolelta. Hänellä oli yllään valkoinen repaleinen mekko.

Näiden fiilisten pohjalta lähdin suunnittelemaan taulua. Alkusuunnitelmat ja kokeilut olivat ihan erilaisia. Monen kokeilun kautta keksin harson ja tyllin sekä villan yhdistelmän. Pohjana on pellava-viskoosikangas. Pilvet on neulahuovutettu pohjaan. Tylliä on puolestaan kaksi kerrosta ja kerrosten välissä värillistä villaa. Villaan sain tarttumaan harson riekaleet. Pelkkään tylliin ne eivät olisi tarttuneet. Lopputulokseen olen varsin tyytyväinen. Mitään vastaavaa en ole aiemmin kokeillut. Tuntuu tyhjentävältä kun on käsitellyt omia tunteitaan tekstiilin kautta.
Taulun pingotin 75x55 sentin kiilakehyksiin.

Kissankarvaakin tuli kehrättyä! Parin muun tytön kanssa vaadimme opettajaa opettamaan meidät kehräämään! Ja niin hän opetti. Ensimmäiset tulokset olivat aivan hirveitä paksuja mönttejä. Halusin kehrätä vähäiset kissankarvat pois kuljeksimasta. Yksinään en saanu kissankarvasta lankaa joten yhdistin siihen lampaan villaa.

Teoriatunneilla olen aloittanu itselle Chevalier-lapasia. Jäin koukkuun niihin lapasiin! Myös uusi pipo pitäisi tehdä, koska melkein kaikki pipot ja lapaset jäivät vahingossa kesällä kotikotiin pesureissulla... Syy tehdä uusia ;)

Tädin huivikin edistyy. Aika pieni siitä tulee, mutta jospa se kelpaa. Näin vapaaviikonloppuna kerkeää vähän neulomaan, kun kaverit ovat menossa missä kukin ja poikakaverikin isäinpäiväreissulla. Käsi ja hartia on parantunut vähäsen, mutta välillä niska menee jumiin. Liikaa en ole nyt ainakaan neulonut!

sunnuntai, lokakuu 18, 2009

Chevalier to my dear friend


Pienen välityön teko oli rentotuttavaa kaiken käsikivun keskellä...Kaveri halusi synttärilahjaksi lapaset ja väritoiveena oli yllätys yllätys ruskea! Onneksi omasta varastosta löytyi Nallea ruskeana niin ei tarvinnut kipaista kauppaan. En halunnut tehdä peruslapasia joten ohjeeksi muodostui Tikrun Chevalier.

Malli oli mukava neuloa, siinä oli vaihtelua ja silti välillä muisti melkein puoli kaaviota mitä seuraavaksi täytyy tehdä. Tapojeni mukaan toisesta lapasesta tuli himpun verran löysempi, mutta jospa se ei haittaa käytössä.

Chevalier-lapaset
Ohje: Tikru
Lanka: kaksinkertainen Novita Nalle, menekki jotain kerän luokkaa. Eli noin 150g.
Puikot: 3,5 mm bambusukkikset
Fiilis: Taitaa tahtoa itsellekin tällaiset!

torstai, lokakuu 08, 2009

Tuftattu matto


Koulussa tein tässä jaksossa pienen maton käsintuftaamalla. Maton koko on noin 100x70cm. Käsintuftaus oli minulle ihan uusi tekniikka. Käsintuftaamalla saa melkoisen nopeasti noita silmukoita aikaan. Noin viikko minulla meni itse tuftaamiseen.
Silmukoiden aukileikkaminen ja maton pohjan käsinompeleminen vevät melkein saman verran aikaa kuin itse tuftaaminenkin. Jokaisessa jaksossa minulla on sama vika etten jaksa enää viimeistelyvaiheessa..Mielestäni ompelin ihan hyvin kankaan mattoon kiinni. En tiedä miten sen olisi voinut paremmin ommella...Ehkä vielä pienemmillä pistoilla. Tässä vain samalla mietin vertaisarvioijan kommenttia tuotteista ja viimeistelystä.

Huomenna on jakson arvointi joten sitten nähdään mitä muut tästä pienestä matosta sanovat... Maton lähtökohtana ja ideana olivat omat tunteet ja runot. Keskellä oleva sininen alue esittää kyyneltä ja vettä. Muita tunnistettavia yksityiskohtia ovat numerot 15 ja 20.


Piti testata mattoa jo paljaiden varpaiden alla. Niin ihanan tuntuinen :)



Hain postista ihanan ja piristävän paketin! Kiitos Miia-Rebekka arpajaispalkinnosta! Tempoista tulee varmaan joku kiva myssy taikka pipo :) ja niin ihania kynttilöiä, muistikirja ja teetä :) sekä Tazzaa :)

sunnuntai, lokakuu 04, 2009

J'adore tien Blog

Sain Miia-Rebekalta tällaisen kivan tunnustuksen, jossa täytyy kertoa viisi elämässä tärkeintä asiaa.

1. Ystävät
Yksin on hyvin tylsää ja ankeaa, joten tärkeimpiä elämässä ovat ystävät ja kaverit :)
2. Musiikki
En vain pysty elämään hiljaisuudessa. Musiikki on mulle tosi tärkeää ja se soi aina!
3. Käsityöt
Se on tuleva ammatti ja harrastus. Ei siitä mihinkään pääse.
4. Luonto
Tykkään ottaa kuvia ja liikkua luonnossa, ihmetellä vuodenaikoja. Rakastan varsinkin kevättä ja kesää :)
5. Muut harrastukset kuten valokuvaus ja tietokoneella näppäily
Tietokoneella tulee kyllä vietettyä ihan liikaa aikaa...Ja valokuvaus on myös rakas harrastus!

Tämä piti laittaa viidelle eteenpäin niin laitanpas Mipelle, Limelle, Satu H:lle, Elisalle ja Soilelle.

maanantai, syyskuu 21, 2009

Pikapipo ja pikarannekkeet


Pitsineule- ja huiviplääh ajoi minut tarttumaan viikonloppuna paksumpiin lankoihin ja puikkoihin. Halusin tarttua myös omissa varastoissa oleviin lankoihin. Kolme Dropsin Alaska-kerää huusivat pipoksi joten ei auttanut kuin etsiä sopivaa mallia.

Ihastuin jossakin blogissa tähän pipoon ja otin saman mallin röyhkeästi heti puikoille! Dropsin ohjeet on aina niin ihanan selkeitä :)
Pipon puukuvio on kaunis ja hieman erilainen verrattuna ihan peruspalmikoihin. Pipon malli on hiukkasen "kortsu"mallinen, mutta kaippa se asettuu päähän käytössä.

Lankaa jäi piposta vielä reilusti niin tein ohjeessa olevat ranteenlämmittimetkin. Näille on käyttöä ainakin nyt kun vetää vähän tuolta olkapäistä ja hartioista asti välillä ranteisiin. Kyllä ollaan menossa sinne hierojalle!

Puupipo ja ranteenlämmittimet
Ohje: Drops malli EE-246
Lanka: Drops Alaska, menekki reilu kaksi kerää ja vielä jäi vajaa yksi kerä. Mitä siitä tekis?! Ja Alaskahan oli 100% villaa, 50g~75m
Puikot: 6milliset halkosukkapuikot
Fiilis: Tosi jees sen pitsihuivin jälkeen :D


lauantai, syyskuu 19, 2009

Rikkipoikkihalki ja pinoon


Yritän vääntää Springtime Swirlia sisulla loppuun. Ollaan kuitenkin jo siinä viimeisessä reunuskerroksessa, vaan ei ota onnistuakseen. Ei innosta, ei sitten yhtään ja eilen huomasin, että halppispyörö on lähes poikki! Siinä kun ois vielä silmukat tippuneet niin ei ois kirosanat riittäneet vitutusta kuvaamaan.

Päätin siis laittaa tämän huivin odottamaan inspiraatiota, että saan sen päätökseen. Tällä hetkellä himottaa neuloa paksuilla puikoilla ja paksua lankaa. Pipoja, tunikoita, lapasia...

Tottamaar täytyy toteuttaa se lupaamani pitsihuivikin valmiiksi, mutta se sentäs on Silviaa, hiukkasen paksumpaa kuin tuo merinosilkki.

Oikea käsikin temppuilee ja hieroja antoi yhden päivän neulontakiellon. Niska on ihan jumissa, välillä oikea ranne temppuilee ja sitä särkee. Keskiviikkona on aika täällä Kuopiossa hierojalle. Pitäisi vain löytää hyvä hieroja. Saas nähdä, niska ja hartiat täytyy kuitenkin saada kuntoon!

sunnuntai, syyskuu 06, 2009

Tässä näette lehmiä!

Neuleinnostus laantui syksyn ja kiireiden tullessa, mutta nyt olen kaivanut keskeneräisen Kevätpyörylän jemmasta! Aion selättää sen talven aikana viimestään valmiiksi. Lupasin tehdä myös vuosia täyttävälle kummitädille huivin. Lisäksi sisko tilasin vauvan asusteita annettavaksi työkaverinsa vauvalle.

Vauvaneuleet neuloinkin pikaisesti pois alta niin pääsen tikuttamaan pitsihuiveja :)
Vauvaneuleohjeiden etsimiseen meni tuhottomasti aikaa. Miksi ne ohjeet tulevat vastaan aina silloin kun niitä ei tarvi ja kun niitä tarvii on ne aina hukassa! Ohjeita löytyi, mutta niissä oli aina jotain vikana enkä kelpuuttanut niitä... Yhdet tossut mörvelöityivät. Vaikka ohje oli suomeksi en ymmärtänyt silmukoiden poimimislogiikkaa.

Pieniä laatuvaatimuksia sisko asetti, neuleiden tuli olla lehmäkuosia! Menetin hermoni silmukoidessa lapasiin täpliä joten lehmät saa kuvitella omassa päässään. Kypärämyssy on suomenkarjaa, koska se on yksivärinen ja sitten on näitä uusia jalostettuja raitalehmiä.

Lankaa jäi vielä jäljelle lapasten ja myssyn jälkeen niin tein sukat. Vielä sukkienkin jälkeen lankaa oli niin tekaisin jämistä huivin.




Vauvan setti
Ohjeet:
Kypärämyssy: Novita Wool-kerän vyötteestä
Lapaset: Fiinaneuleen ilmaisohje
Sukat: Novita, marttojen vauvasukat
Huivi: Dropsin ilmaisohjeet
Lanka: Novita Wool, valkoista meni kaksi erää eli 100g ja mustaa vajaa kerä
Puikot: 3mm bambusukkikset ja lapasissa 2,5mm sormikaspuikot


Minisukat valmistuivat yllättävän nopeasti. Viimeistely ja päättely veivät taas eniten aikaa, koska langanpäät saivat odottaa ahkeraa päättelyneulaa tovin jos toisenkin.

Huomasin, että olen neulonut todella vähän vauvaneuleita. Tuttavapiirissä ei ole vauvoja eivätkä kaveritkaan ole lisääntyneet vielä. Luultavasti kaikilla iskee lisääntymisvaihe sitten kertarysäyksellä ja isona buumina.