tiistaina, lokakuuta 15, 2013

Still light

 Viime vuoden maaliskuussa kerroin miten hienosti meni ensimmäisen Still lightin versio. Jonkin aikaa tuo epämääräinen mytty makasi kaapissa, kunnes totesin, että parempi purkaa kuin pitää sitä myttyä kaapin perällä häpeämässä kohtaloaan. Härkää sarvista ja aloitin projektin uudestaan viime syksynä.

 Vuoden verran tahkosin tätä, suurimman osan ajasta tämä oli kyllä yleensä telakalla. Sileän neulominen 2,5mm puikoilla ei vain aina huvita! Hihat tein kahteen kertaan.. Pienimmän koon hihat meni ehkä nuken päälle... Modasin ja lisäsin omiin hihoihin sitten enemmän silmukoita. Helmakaan ei tullut kerralla, luulin jo tätä valmiiksi kunnes sovitin. Helma olisi ollut ihan liian lyhyt mekoksi, mallia vesiraja.. Joten eikun resori purkuun ja 12cm taisin lisätä tähän hyvään pituuteen.


 Hihat jäi hiukka naftiksi täysimittaisista ja puolestaan pikkuisen lyhyiksi vajaamittaisista. En vaan jaksa enää purkaa, mennään tällä 4/3- hihalla. Alpakka on pehmeetä, mutta silti tämä kutittaa mua hiukkasen käsivarsista. Mutta käyttöön tämä on tullut ehdottomasti! Ja voin kertoa, että en ole suunnitellut toisen tekemistä. Ihana malli kyllä, mutta varoituksen sanana suosittelen mallitilkun neulomista ja laskemista.


Lanka: Drops Alpaca, menekki paljon, mutta enpä pistänyt merkille menikö 9 vai 10 kerää vai 8.5. Jotain sinne päin!
Puikot: 2,5mm Knit Prot
Fiilis: Jee tää on selätetty!!! :)



3 kommenttia:

Miia-Rebekka kirjoitti...

Sä teit sen! Mun tekele häpeää edelleen nurkassa ja saa siellä pysyäkkin. Minä muuten tein mallitilkut ja kaikki ja silti tuli aivan liian pieni. En tiedä missä vika..

Hansu kirjoitti...

Kyllä mä tein sen! Hassua ja mä en tehnyt sitä mallitilkkua ja mulla tuli järettömän iso siitä neuleesta... Tää on ilmeisesti nyt jotain suurempaa, jota ei edes käsitä.

Emma kirjoitti...

Kannatti tahkota uudestaan ja uudestaan, näyttää upealta!