keskiviikkona, elokuuta 22, 2007

Joutsenet


"Mitä noi kuvat siinä paidassa on?", kysyy poikaystäväni. Ne on lintuja, joutsenia! Jaa...

Eilen ompelin loppuun pari päivää sitten leikkaamani paidan uusimman Burdan (8/07) mukaan. Ihastuin mallissa heti sen yksityiskohtiin. Kaulukseen, kolmiosaiseen etuosaan sekä syvään kaula-aukkoon. Tietenkin puhvihihat olivat myös kiva lisä.

Kaavat odottelivat jonkin aikaa, että sain hommattua sopivan kankaan. Edelliskerralla olin nähnyt tätä kangasta kangaskaupassa palalaarissa. En raaskinut silloin ostaa. Viime viikolla menin käymään taas kangaskaupassa ja siellä oli vielä tätä kangasta. Heti tartuin tähän. Kangas oli kuin luotu tämän paidan malliin!

Burdan ohjeissa on edelleenkin se ikävä sivuseikka, että ne on kirjoitettu ruotsiksi. Jag förstå inte väl svenska... Jag är bättre i engelska. Tein kuten aiemminkin. Leikkelin kaavat ja kuvan mukaan mietin miten ompelen. Ihan ookoo tuli. En ole tyytyväinen hihansuun- ja pääntienkaitaleisiin. Ne olisi voinut ommella paremmin. Kangas oli liian paksua ja meinasi jumittaa kaksoisneulan alla. Seurauksena oli yksi katkennut neula. Katkeamiseen vaikutti ehkä myö se, että yritin jyrätä nuppineulan päältä. Siistimmästi olisin voinut nuo puhvitkin laittaa. En vain jaksanut laittaa harsinlankaa. Se olisi kuitenkin jäänyt tursuttamaan saumurin sauman alta ilkeästi. Taittelin lynkyt sitten itse, ei tullu niin hyvä.

Kyllä tätä paitaa kelpaa silti käyttää. Niin kaun kuin se kestää.

8 kommenttia:

Ultimecia kirjoitti...

Voihan pjärse kun tuli taas kamala ompeluinto kun tulin tänne kurkkaamaan. Ja kangaskauppa kiittää! Hauskoja nuo joutsenet (flamingot, katsoin ensin).

Kaisa kirjoitti...

Hei, laitatko mulle sähköpostiosoitteesi, muuten en saa sulle Sukkasato-kutsua!

Jatta kirjoitti...

Ihana! Tosi kaunis kangas ja malli.

Hansu kirjoitti...

Ultimecia, Kiva kun saa innostuttaa muita! Joutsenet ovat hauskoja :) Liian tylsä ja yksivärinen kangas ei piristä mieltä.

Kaisa, Laitoin jo sähköpostia sulle!

Jatta, Kiitos. Pidän mallista, koska se ei ole tavanomainen. En halua kulkea sitä peruslinjaa.

Jonna kirjoitti...

Ihanan paidan oot taas kerran ommellut!! :)
Koskas muuten suuntaat sinne Kuopioon?

satumh kirjoitti...

kaunis! :)

Anonyymi kirjoitti...

De ä jättesnygg..Wow säger SNY ;)
Det ä ju stor fel att jag kan inte göra sådana saker med mina händer..eller nåt ;)

Hansu kirjoitti...

Jonna, Kuopioon viikon päästä! Kiitos, paitoja alkaa kertyä kaappiin.... :)

Kiito Satu!

Sny, No kyllä ne taidot siinä karttuu kun alottaa vaan ompelun ja kaavoituksen! En vastaa ruotsiksi... Ymmärsin kyllä. :)