keskiviikkona, tammikuuta 21, 2009

Coffee tunic


Mun tekohymyirvistyksen lisäksi kuvassa on valmis coffee tunic. Käytin hyväkseni vähän luokkatoveria ja loppupäivästä näpsittiin muutamia kuvia. Huopakoru on syntynyt yhteisvoimin, kun olimme luokan kanssa ohjaamassa maanantaina ja tänään huopakorujen valmistusta märkähuovuttamalla. Pitkiä päivä. Huh.

Ravelrysta on kätsy kattoo, että 16. joulukuuta aloitin tämän tikuttamisen. Vastaavast tunikasta olen haaveillut. Kun näin Mipen tunikan oli pakko saada tämä itsellekin!
Ruskeena tietty, ei Nallessa oikein noita värejä niin mahtavasti ole. Enkä tällä kertaa jaksanut säveltää lankojen kanssa, vaan otin ohjeen langan. Tulipahan samalla edulliseksi ja Nallesta tykkään kyllä.
Koko hommassa tuskastuttavinta oli tuo kauluksen neulominen. Jotenkin sitä vain odotti, että se koko tuotos olisi jo valmis. Mittailin kaulusta vähän väliä, mutta yleensä korkeus ei ollut kasvanut juuri lainkaan.

Pari virhettä on matkan varrella tullut. Niistä johtuen kainaloissa eivät menneet joustimet vaan alunperin palmikot... Jotka siis kavensin pois. Alimmasta kuvasta voi etsiä yhden virheen. (ei leventynyt takamus, onneksi sain innostuksen taas jumpassa käyntiin)


Coffee tunic
Ohje: Mira Ranki, Coffee tunic
Lanka: Novita Nalle, menekki 2 ja ½ kerää eli noin 400 garammaa. (75 % villa / 25 % polyamidi, 150 g = 390 m)
Puikot: 3 ja 3,5 milliset pyöröt. Multa puuttuu 2,75 ja 2,5 milliset tarpeeksi isot pyöröt.. Eikä Knit Picsejäkään ollu sen kokosii noihin kaapeleihin..

19 kommenttia:

Villilanka kirjoitti...

Ihana!Tossa on kyllä hommaa kun noita palmikoita kääntelee ja pötkönä neuloo! En kyl bongannu alakuvasta mitään virhettä...Sitä on ite aina niin kriittinen noiden virheiden kanssa. Mut hieno se on :)

Andra kirjoitti...

Ihana :)

Romulus kirjoitti...

Tosi nätti!

Kirsi kirjoitti...

Ihana!

Vilma kirjoitti...

Onpa se nätti!

Nasti kirjoitti...

Siitähän tuli upea! Voisinpa tehdä vaikka itsellenikin...

mursuliina kirjoitti...

oi. toi ois ihana.. eilen kyllä hain suklaatia kiskalta. äkkinäiset himot valtaa välillä tytön.

Hansu kirjoitti...

Villilanka, Juu vähän aikaa meni, mutta tää on kyl vaivan arvonen. On siinä yhden joustimen kohdalla kolme kertaa 2o... Oon tosi kriittinen.

Andra, Kiitti!

Romulus, Kiitti myös!

Kirsi, tackar.

Vilma, Kiitti. Tää on kans lämmin. Nyt on ongelmana se, että mun kädet palelee...

Nasti, Kannattaa tehdä. Tää on helppo!

Mursuliina, Vai tuli suklaat ostettua ;)

Laura L kirjoitti...

Tosi nätti. =)

AnniKainen kirjoitti...

No onpas nätti :)

neja kirjoitti...

Tosi ihana tunika:D Tuon minäkin haluan!

WeirdRockStar kirjoitti...

Tosi hieno!
Jos käsiä viluttaa, niin miten olisi pitkävartiset sormettomat samasta langasta?

Elegia kirjoitti...

Olet sinä kyllä taitava tekemään, Hansu. Ja nätti kuin mitä :)

Hansu kirjoitti...

Laura L, Kiitti!

Annikainen, Kiitos.

Neja, Ei muuta kuin tekemään!

Weirdrockstar, Mulla paleltaa aina käsiä.. En mä taida kuitenkaan tehdä sormettomia.

Elegia, Kiitti. Irvistykset on aina nättejä ;)

Limeadine kirjoitti...

Aivan täydellinen tunika! Ja hymy on nätti :)

satumh kirjoitti...

kaunis neule ja ihanat nuo helmet kanssa! :)

ihanasonja kirjoitti...

Ompa se hieno!

Hallatar kirjoitti...

Oi kun sää olet kaunis!
Ja ihana on neulekin koruineen. =)

Hansu kirjoitti...

Kiitti lopuistakin kommenteista! Kaikki on luettu :)

Hallatar, Mä ihan hämmennyn nyt!