tiistaina, huhtikuuta 21, 2009

Ideasta huovaksi

Valmiiden neuleiden puutostilassa voin kertoa hiukan koulusta. Oikeastaan kaikki jaksot, joissa teemme ammatillisia tuotteita ja kokeiluja etenevät samalla kaavalla. Yleensä aluksi piirretään, luonnostellaan ja lähes poikkeuksetta tehdään tällainen "ideakartta" lehtileikkeistä. Vastaavat kartat tehdään väreistä, tunnelmista, ihmisistä siis käyttäjistä ja ympäristöstä. Minulla on tässä vasta värikartta. Olen leikellyt kyllä ympäristökuvia, lähinnä sopivia olohuoneita, sohvia ja makuuhuoneita, missä huopaani voisi käyttää.



Tämän jälkeen aletaan miettiä mitä sitä nytten sitte tehtäisi? Tässä jaksossa meidän pitää valmistaa jotain kutomalla ja huovuttamalla niin ja punontakin piti ottaa yhtenä asiana mukaan. Kudonnassa halusin toteuttaa ison huovan. Olen tähän asti kutonut lähinnä kapeita kankaita. Viime jakson huivit olivat kivoja ja ajanpuutteen vuoksi tartun samaan sidokseen eli ruusukkaaseen. Ruusukas on perinteinen sidos, jota on käytetty paljon seinätekstiileissä, raanuissa ja matoissakin. Kuviokuteen lisäksi minulla on pohjakuteena palttina.


Värimaailma sanelee oikeastaan pohjan tuotteelle, minkä jälkeen lähdetään lankavarastoon kiroamaan sitä ettei siellä ole sopivia sävyjä. Lisäksi kiroillaan lankojen kalleutta ja vähyyttä. Huovan halusin toteuttaa luonnonmateriaalista puuvillasta. Huiveissa käytin villaa joten nyt haluan ottaa puuvillan materiaaliksi. Puuvilla on toki raskaampaa, mutta sen pehmeää ja tässä Presenciassa on kaunis kiilto :) Ihme ja kumma kaksi värisävyä löytyi! Muissa varaston langoissa ei todellakaan ollut näitä kirkkaita sävyjä, mikä taasen oli se juju tässä työssä.

Lankojen valinnan jälkeen niitä täytyy testailla. Testaus aloitetaan yleensä pujotus- ja kieputuskokeiluilla pahvinpalasen päälle. Näin voi testata loimiraidoitusta ja tiheyttä. Tiheys kertoo montako lankaa on senttimetrillä ja samalla se ilmoittaa pirran numeron.


Testauksien jälkeen päädyttiin kokeilemaan samaa tiheyttä kuin viime jakson loimessa eli seiskaa. Seitsemän lankaa senttimetrillä ja pirta on näin ollen 70 (toki voidaan käyttää vaikka 35/2- pirtaa, eli tällöin lankoja on kaksi yhdessä piinvälissä)
Jatkoin laadunkehitelyloimen solmuilla pieneen osaan edellistä loimea. Loimi vedettiin solmujen kanssa läpi pirran ja niisien tukille.


Laadunkehittelyn kutomisessa ei mennytkään kuin tovi! Tämä pieni loimi oli niin kapea ettei meiltä koulusta löytynyt tähän leveyteen pingotinta.


Laadunkehittelyä kutoessa testataan kuvioita, lankoja ja tiheyttä. Reunoja ei kannata katsella yllä olevasta kuvasta.. Ne on vähän huonot, tuli syötettyä lankaa ihan liikaa kankaan leveyteen nähden. Onneksi tämä on vain laadunkehittelyloimi ja tuon paremman osuuden voin laittaa onneksi kansioon.

Mutkia oli matkalla tässäkin sillä loimi katkesi! Se rasahti ensin osittain alkusolmuista ja toisen kerran kaikki alkusolmut katkesivat. Okei, täytyy myöntää, että yhdessä vaiheessa kudoin hiukkasen liian kireällä.. Mutta luulen, että nämä kangaspuut on kyllästetty pahalla karmalla! Onneksi muutan leveän huopaloimeni kanssa isompiin puihin jahka kaverini on saanut siitä tuotteensa pois. Sitä siis odotellessa olen miettinyt omaa tuotettani ja suunnitellut kuderaitoja.

Kuteena tulen käyttämään sekä sinistä että vihreää ja kuvioita tulee raitojen väliin. Käytän tällä kertaa tällaista aaltomaista kuviota, mitä ei aikaisemmissa huiveissa ollut. Tällä välin testaan myös huopaan tulevia hapsuja laadunkehittelyloimen alkuun ja loppuun sekä siihen väliin mistä loimi jatkettiin varvalle...


Loin eilen huopaloimen. Vaatimattomasti 1377 lankaa. Lankaa oli niukasti sillä yksi ykkönen oli ryövännyt varastosta yhden kerän. Omat keräni riittivät tiettyyn pisteesen sitten haimme ykkösen kaapista tämän samaisen kerän ja lainasin sitä hiukan loimen loppuun, jotta sain sen luotua. Lankaa on tilattu lisää yhdet kartiot kutomista varten.


Päädyin yksiväriseen loimeen, koska en halunnut huopaan kaitaliinavaikutelmaa enkä sellaista ruutupintaa. Pinnasta tulee elävämpi kun kude ja loimi on erivärisiä. Odotellessa jatkan ja yritän saada tehtyä yhteisloiminäytteet kuviollisen ontelon ja täkänän tässä välissä.

Ensi viikolla minun täytyy päästä rakentamaan kangasta, ensin loimi jaetaan käärinpirtaan ja sitten kierretään tukille. Siitä vasta jatketaan loimen kohotukseen, niisintään ja pirtaan pistelyyn. Alkusolmujen jälkeen tehdään sidonta ja toivotaan ettei missään vaiheessa ole ainuttakaan virhettä!

8 kommenttia:

Villilanka kirjoitti...

Loimi näyttää ihanan pirteältä ja keväiseltä! Tsemppiä niisimiseen :D Mielenkiinnolla odotan miten projekti etenee.

Maiju kirjoitti...

Mielenkiintoista :)

Lotta kirjoitti...

Pakko kertoo ku tuli mieleen - kaverin entisessä työpaikassa oli kaks naista, joiden titteli oli luoja :). Jotka loi just jotain loimia koneelliseen kudontaan tms... en muista. Mutta pointti on, että oli kyllä hienoin ammattinimike, minkä mä oon kuullu :D.

Kivat värit tulee huopaan ja voi morjes, että siinä onki työtä...

Eija kirjoitti...

Onpa siinä hieno huopa tuloillaan :)

Andra kirjoitti...

Kiva lukea tekstiä kudonnasta, siitä minulla ei oikein ole tietoa. Hienot värit oot valinnu :)

WeirdRockStar kirjoitti...

Hienon näköistä touhua! Kiitos kerronnasta, itsellä ei ole harmaintakaan hajuhavaintoa kutomiesen tapahtumaketjusta joten tämä kaikki oli varsin kiintoisaa.

Ravelryvaihto-parisi kirjoitti...

Terve! Sain tietosi tänään, joten rupean tässä pikkuhiljaa kokoamaan pakettia. :) Yksi kyssäri tässä vaiheessa: mikä on semmoinen liian vaalea vihreä? Olisko antaa jotain osviittaa, esim. joku tietty lanka? :)

Hansu kirjoitti...

Kiitti kaikista kommenteista jäänyt tämä vastaaminen! Sori.

Ei tullut niisintävirheitä! :D

Luoja, voi ihana nimike!

Ravelryvaihtopari, sori sori. Jäänyt epähuomiossa viestisi lukematta. Uusimmassa kirjoituksessa on tietoa vaaleimmasta vihreästä...