tiistaina, toukokuuta 05, 2009

Tarinaa huopalampusta


Aluksi minulla oli käsissäni vain 80-luvulta peräisin oleva lamppu. Revin siitä kankaat irti ja aloin miettiä väritystä lamppuuni. Mietin ja suunittelin kuviota, materiaalia ja koristeeellisia reikiäkin.


Tein kokeiluja. Tässä vain pari otosta... Valitsin huovaksi valmiin neulahuovan, jota pystyisi huovuttamaan kasaan vielä 50%. Villojen väreissä ei ollut tällä kertaa kivoja kirkkaita värejä, vaan niitä löytyi näistä valmiista neulahuovista.


Leikkasin 30% isomman palasen kaavojen mukaan. Neulasin kaksi eriväristä huopapalaa kevyesti toisiinsa kiinni ja sauman neulasin myös. Tämän jälkeen huovutin käsin kevyesti levyä välillä mittaillen.


Malttamattomana odottelin kuivumista! Hiukan kosteana aloin asetella palasta kehikon päälle. Laiton nuppineuloilla kiinni ja odottelin kuivumista. Tämän jälkeen ompelin käsin pienillä pistoilla levyn kiinni tuohon yläreunaan, josta myös sähköjohto tulee läpi. Ompelin myös alareunan kiinni pienillä pistoilla.


Ulkopuoli on kirkkaan vihreä ja sisäpuoli turkoosi. Molemmista huovista näkyy vähän läpi toinen sävy.
Vielä pitäisi neulata jotenkin noita laskoksia kiinni toisiinsa oikealta puolelta. Ne eivät vain meinaa penteleet tarttua! Lisäksi täytyy hankkia ne sähköpuolen osat, sitten olisi lamppu valmis!

3 kommenttia:

Maiju kirjoitti...

Vaikuttaapa hyvältä idealta. Oispa kiva sit nähdä myös, millaista valoa lampun läpi siivilöityy :)!

Limeadine kirjoitti...

Huh, kun on hienosti tehty! Olisi tosiaan kiva nähdä vielä valon kanssakin.

Hansu kirjoitti...

Kiitti Maiju ja Limeadine, Vähän on ryppyä tuossa alaosassa mistä sain kommenttia opettajilta, mutta muuten jees :D