lauantaina, syyskuuta 19, 2009

Rikkipoikkihalki ja pinoon


Yritän vääntää Springtime Swirlia sisulla loppuun. Ollaan kuitenkin jo siinä viimeisessä reunuskerroksessa, vaan ei ota onnistuakseen. Ei innosta, ei sitten yhtään ja eilen huomasin, että halppispyörö on lähes poikki! Siinä kun ois vielä silmukat tippuneet niin ei ois kirosanat riittäneet vitutusta kuvaamaan.

Päätin siis laittaa tämän huivin odottamaan inspiraatiota, että saan sen päätökseen. Tällä hetkellä himottaa neuloa paksuilla puikoilla ja paksua lankaa. Pipoja, tunikoita, lapasia...

Tottamaar täytyy toteuttaa se lupaamani pitsihuivikin valmiiksi, mutta se sentäs on Silviaa, hiukkasen paksumpaa kuin tuo merinosilkki.

Oikea käsikin temppuilee ja hieroja antoi yhden päivän neulontakiellon. Niska on ihan jumissa, välillä oikea ranne temppuilee ja sitä särkee. Keskiviikkona on aika täällä Kuopiossa hierojalle. Pitäisi vain löytää hyvä hieroja. Saas nähdä, niska ja hartiat täytyy kuitenkin saada kuntoon!

5 kommenttia:

Tess kirjoitti...

Heh, joku täällä on jo melkein unohtanut oman keskeneräisen Spingtime swirlinsä. Reunuskaavion lisäksi taitaa siitä edellisestä kaaviosta olla muutamia kerroksia tekemättä. Näin ainakin muistini mukaan. Tuskinpa tuo on itsekseen neuloutunut :D En edes muista, koska olen siihen viimeksi koskenut. Into vain loppui. Ehkä sitten joskus...

Kannattaa lepuuttaa sitä kättä ihan kunnolla. Omat kokemukseni viime vuoden lopulta ovat sen verran ikävät, että toiste en pelleile, kun käsi ja hartiat kipeytyvät kunnolla. Tuollaiset vaivat vielä pakkaavat uusimaan tosi helposti, kun ne kerran vaivoikseen saa.

Hansu kirjoitti...

Mikä siinä Springtimessa on ku se unohtuu. Mäki jätin sen telakalle muutamaks kuukaudeks ja nyt syksyllä otin takas tekoon. Tekasin sen kutosvihjeen ja nyt ku reunus alko niin johan meinas tökkiä! Ehkä väärä lankavalinta..

Mulla tää alavalintakin on aika käsillätekemispainotteista. Tikuttelen koulussa nyt huopaa ja tuftasin viikon putkeen. Ehkä se oikea käsi alko siittää oottan ressiä. Se käsintuftaus kun on semmosta kättä rasittavaa liikettä. Vielä pitäis kehrätä vähän ja kinnasneulatekniikka opetella. Niin ja koulusta puhuin :D

-sanna- kirjoitti...

Pitkän tauon jälkeen aloittelin viidettä vihjettä. Silmukkaluku ei täsmännyt. En löytänyt virhettä. Purin koko huivin. Vähän harmittaa. Parempaa onnea toivotellen.

Vilma kirjoitti...

Onko noi pyöröt niitä hongkongilaisia bambuisia, joissa on tosi paksu ontto letku? Mulla on niitä aika monta, ja aion kyllä hankkiutua kaikista eroon. Etenkin 40-senttisistä on monesta kaapeli katkennut kesken piponteon ja pidemmistäkin se hapertuu just tuosta puikon ja letkun liittymäkohdasta. Ärrh!

Saahan sen korjatuksi, jos haluaa, mut enää en viitsi. Ärsyttää niin paljon, jos menee työ pilalle puikkojen takia, etten enää halua ottaa sitä riskiä. Toivottavasti saat huivin valmiiksi ilman pahempia haavereita! :)

Hansu kirjoitti...

Sanna,Minä en taatusti pura huivia..Oon aina jotenki sumplinut virheet sinne joukkoon :D Itsele huivi tulee. Ehkä sitten ensi keväänä saan innostuksen loppuunneulomiseen...

Vilma, Juu taitaa olla kiinanpoikien valmistamat puikot, just sellanen ontto letkumainen se putki. Ostin noita vielä joskus huuto.netistä. En tule toista kertaa ostamaan!