lauantaina, helmikuuta 05, 2011

Alpakkaa metsästämässä


Alpakkametsä on ollut tehtävien neuleiden listalla jo iät ja ajat. Vihdoin viime vuoden puolella päätin aloittaa sen tekemisen. Ostin uutta (ainakin itselle uutta) Novitan alpakkalankaa ajatellen sen sentään olevan todella mukavaa ja laadukasta.  Aloitus tökki, sillä en vain kässännyt pitsikuviota kaikessa yksinkeraisuudessaa, neuloin ja purin ja luulin neulovani oikein...Joo ei olekaan tuo kuvio samanlainen kuin muilla tässä neuleessa. Mutta muapa ei haittaa, sillä hermot meni jo aikaa sitten. Tajusin taas, että kun teen pitsineuletta tarvitsen kuvallisen kaavion, muuten en kässää ja tajua jos jokin menee pieleen.



Varsin nopeasti sain tätä neulottua, ostetut 7 kerää vaan eivät tuntuneet piisaavan, sillä mulllahan on apinan kädet ja nykyisin tuota tavara tuossa lantiollakin. Kävin ostamassa kaksi kerää lisää ja tein reilut hihat sekä reilun helman. Helmassa en kylläkään tehnyt lisäyksiä yhtä tiheään kuin ohjeessa.


 Ihan jees oli aluksi käytössä, mutta kuinka kävikään. Pääntie on lörpsähtänyt totaalisesti. Mitä mä tälle teen??? Ehdotuksia otetaan vastaan. Ei nappaa hirveesti alkaa purkamaan hihaa ja pääntietä...Etukappaleen yläosa eli nuo ohuet kaistaleet pääntiellä ovat totaalisesti venähtäneet ja venyneet pituutta. Muutoinkin lanka on...aika paksua ja karvaista! Taas nähtiin ettei Novitaa kannata ostaa kuin perussukkiin... Lukuunottamatta Coffee tunicia, johon olen käyttänyt Nallea. Se on vielä ehta, paitsi pääntie on siinä(kin) lörpsähtänyt eikä pysy ruodissaan.. Kuitenkin tällä neuleella on jotain mahdollisuutta selviytyä jos vain keksin tuolle pääntielle jonkni kikka kolmosen. Opetus oli: Älä osta Novitaa isoihin neuleisiin!


Ohje: Nejan Alpakkametsä
Lanka: Novita Luxus Alpaca "hienostuneenpehmeä" lukee nettisivuilla....jaa eivät ole vissiin Dropsin Alpacaa koskaan silittäneet, tai sitä sveitsiläistä josta tein edellisen neuletakin! JA KÄSINPESU. VOI per....
Puikot: 3,5

7 kommenttia:

Gufi kirjoitti...

Saisko siihen kaula-aukkoon pujoteltua vaikka satiininauhan koristeeksi ja kiristeeksi? Olis sääli jos nuin ihana työ jää käyttämättä :/

Jatta kirjoitti...

Niin samis.. Mut joo ehdotan samaa kuin Gufi, satiininauhaa tai sitten ihan tavallista kanttinauhaa nurjalle puolelle pitkillä pistoilla. Ohut kuminauhakin vois vörkkiä. Toivottavasti saat ongelman ratkaistua, mulla on edelleen yks "luxus" alpacasta tehty neule pitokunnottomassa tilassa :P

Hansu kirjoitti...

Kiitos vinkeistä ja kommenteista Gufi ja Jatta!
Täytynee kokeilla satiininauhaa tai sitten kanttinauhaa. Tää neule on kyllä muutoin kiva ja lämmin jos ei mieti sitä käsinpesua.....

En ois heti uskonu millasta sontaa tää Novitan alpakkalanka on. Sitä kun olettaa, että kaikki alpakat on niin ihania ja käyttäytyy ihanasti. Pyh. Tsemiä Jatta neuleen kanssa! Jospa sitä joitakin ratkaisuja keksis.

Tytti kirjoitti...

Neule on ihanan näköinen! Harmin paikka tuo lörpsähdys. Komppaan edellisiä kommentoijia, toivottavasti niistä vinkeistä löytyy apu. Olisi tosiaan sääli jos pusero jäisi käyttämättä.

Nappikujan Anni kirjoitti...

Tosi kaunis neule! Itse en onnistu noissa koskaan, monta tunikaa, sliparia ja neulepaitaa oon kokeillu, mutta ikuna ne ei vaan päällä istu, vaikka kuin tekis mallitilkun ja kaiken pitäis periaatteessa toimia...

ArualMaria kirjoitti...

Toivottavasti neuleesta tulee vielä käyttökelpoinen! Olisi niin sääli, jos kaikki työ menisi hukkaan. Mulla on tuo samainen alpakkametsä neulottuna Dropsin alpacasta ja kyllä siinäkin pääntie venähti - se on nyt odottamassa purkamista ja uudelleen neulomista... :-P

Hansu kirjoitti...

No en kyllä pura tätä! Ei kestä pää siihen hommaan enää..ja uudelleen neulomiseen..Pakko keksiä joku kiristys tuohon pääntiehen kyllä..