Uusi vuosi 2011 käynnistyi ja minä lähdin heti uudenvuoden juhlinnan jälkeen viikoksi maalle vähän auttelemaan sairaslomalla olevaa äitiä. Voi kait tätä lomaksikin kutsua, kun ei töissä ole yli viikkoon ollut. Maanantaina palaan jälleen sorvin ääreen.
Täällä on tullut puuhasteltua kaikenlaista pientä, vähän on katsottu äidin kanssa iltaisin Jane Austenia ja neulottu siinä samalla. Järki ja tunteet sekä Mansfield Park on jo katsottu. Emma ja iki-ihana Ylpeys ja Ennakkoluulo jäävät nyt katsomatta. Täytyy katsoa ne joku pimeä ilta Kuopiossa.
Olen aina ollut ex tempore- ihmisiä. Toisaalta suunnittelen hirveästi kaikkea etukäteen, mutta paras fiilis ja flow tulee kun saa puuskan tehdä jotain ihan odottamatta. Minulla on täällä Pohjanmaalla kangaspuut ihan valmiudessa, odottamassa kun tulee se puuska. Samoin saumuri ja ompelukone ovat valmiina pöydällä. Kuopiossa tulee usein puuska, että voisi ommella, mutta se edellyttäisi, että pitäisi siivota jostain pöytä ja kaivaa ompelukone kaapista, etsiä kankaat alakerrasta, suunnitella ja langoittaa konetta. Siihen se innostus sitten loppuukin usein. Samalla joku narisee, että siivoa jo se kone pois siitä pöydältä!
Sain yllättävän flow:n kangaspuita ja kutomista kohtaa toissapäivänä, joten oli tartuttava tuumasta toimeen! En olekaan kutonut vuoteen, viimeksi koulussa laudeliinoja. En tehnyt suunnitelmia, sillä olen saanut niistä ja mind-mapeista sekä kuvatauluista tarpeeksi koulussa. Katselin vain kuteita ja mietin värejä. Yllättävää, mutta matosta tuli mustavoittoinen. Vähän on seassa valkoisia ja sinisiä raitoja. Ristin maton funkkismatoksi, vaikkei siinä niitä kirkkaita värejä hirveästi olekaan.
Sukkuloina minulla on pari muovista sekä muutama puinen isomummun vanha sukkula. Siinä mattoa kutoessa tajusin, että isomummun nimikirjaimet ovat samat kuin omani, mutta toisinpäin. A.H eli H.A :) Samoja sukkuloita isomummu on käyttänyt vuosia vuosia sitten kutoessaan. Viimeisinä elinvuosinaan hän keskittyi enimmälti neulomiseen ja virkkaamiseen, kunnes joutui sairaalaan ja kuoli pari vuotta sitten vähän päälle 90-kymppisenä.
Vielä jäi kangaspuihin loimea! Ehkä taas seuraavalla "lomareissulla" innostun kutomaan tai sitten en. Riippuu niin mielentilasta. Alpakkametsä on nyt neulottu, samalla kun Mansfield Park katsottiin loppuun. Vielä on päättelemistä ja kauhistuttava arvio valmiista mekosta..ei siis tunikasta. Mekon siitä kyllä halusinkin, sillä nykyäään vihaan kaikkia lyhyitä paitoja.
