torstaina, toukokuuta 10, 2007

Lyhythihainen tunika ilman raskausvaikutusta

Katselin eilen Savonlinnan Eurokankaasta kotiutunutta kiiltävää ja lirunpuoleista kangasta ja sitten mulla välähti! Tästä juhlapaita mulle sen yhden Burdan (3/07) kaavojen mukaan. Ei tästä mitään toppia tule vaan tunikamainen paita. Edessä ei ole sisäänottoa ja laskosta niin paljon, että tämä näyttäisi raskauspaidalta vaan ihan mukavalta vartaloa myötäilevältä paidalta. Ainakin viime kesänä oli muodissa paidat ja topit, jotka rehellisesti sanottuna näyttivät äitiysvaatteilta! En ostanut ainuttakaan toppia tai paitaa viime vuonna, jossa olisi kyseisiä liehuja edessä taikka takana.

Sattumoisin paidasta oli kuvalliset ohjeet, jotka helpottivat ompelua. Svenska ei taivu, vaikka sen kasvatustieteen ruotsin nyt suoritinkin. Eilen illalla aloitin tätä ompelemaan, pari saumaa jäi sillä menin välillä katsomaan elokuvaa ja päätin etten enää puolenyön jälkeen viitsi ommella silmät ristissä.

Tänään aamulla viimeistelin paida ja mielestäni tästä tuli kiva vaikken erityisesti pidäkään valkoisesta väristä eikä se minua liiemmin puekaan. Kangas on elävä ja siinä on kultaisia kuvioita, jotka vievät pelkkää valkoisuutta pois.

Pelkäsin ette ompelukoneeni ja saumurini sanovat sopimuksen irti vastaanottaessaan liukasta kangasta, mutta toisin kävi. Ainoastaan kaksoisneulalla ompelu ei onnistunut, joten päädyin ihan perustikkiin.

Alkuperäinen tunika oli lyhempi, joten lisäsin TAAS kaavoihin reilusti pituutta helmaan. Koko 34 oli soppeli, pelkäsin että tämäkin lörpöttää. Ainoastaan tämä vaatii alleen kunnon push-upit! Alkuperäisessä kaavassa oli ommeltu taakse vetoketju, sillä tunika oli suunniteltu ohuesta batistinista tehtäväksi. Tämä kangas on hieman joustavaa polyesterin ja lycran sekoitusta, tuskinpa tämä on puuvillaa nähnytkään. Tietoja kankaasta ei ollut, sillä ostin sen palalaarista (jälleen kerran). Jätin siis vetoketjun pois, koska tämä meni hyvin päälle ilmankin sitä.

Mitä luultavemmin ulostulon paita/ tunika näkee ensi kuun alussa kaverin valmistujaisissa (joo, se mekko on kesken kaverille. Kyseessä on sama kaveri, jolle teen sitä mekkoa.)




4 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Kaunis ja istuu hyvin. Minäkään en pidä niistä "raskaus"topeista ja -tunikoista. Kutsun niitä salaa teltaksi. ;)

Hansu kirjoitti...

Kiitos Elegia. Aika telttoje ne leveät ja liehuvat topit ja tunikat ovatkin. En tiedä kenelle ne sopivat, ei ainakaan mulle! Onneks tänä keväänä ei oo hirveesti ollu sellasia kaupoissa.

Anne kirjoitti...

Todella onnistunut paita. Kangas sopii täydellisesti tuohon malliin.

Hansu kirjoitti...

Kiitos Anne. Kangas osui mielestäni myös nappiin kaavan kanssa!