sunnuntaina, elokuuta 10, 2008

Kesäblogi- ja luottokorttitunnustukset sekä Anna hyvän kiertää!


Sain nämä kaksi tunnustusta Limeadinelta. Kiitos vielä! Sanattomana mietin kenelle nämä jaan. Näitä on varmaan blogeissa pyörinyt ja saattaa olla, että ne kelle annan ovat jo saaneet. Ei kannata välittää muistamattomuuttani!





Ja kesätunnustuksen säännöt kuuluvat:

1. Voittaja voi laittaa logon blogiinsa.
2. Linkitä siihen blogiin, josta palkinnon sait.
3. Nimeä vähintään 5 muuta blogia palkinnon saajiksi.
4. Laita noiden blogien linkit sivullesi.
5. Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajiksi.


Luottokortin sännöt:

1. Tunnustuksen voi antaa viidelle henkilölle.
2. ...joista neljä seuraavat blogiasi.
3. Yhden täytyy olla uusi blogissasi ja asua eri paikassa.
4. Linkki siihen blogiin, jolta sait tämän tunnustuksen.


Jaan nämä samat tunnustuksen nyt:
* Satu.H:lle
* Jatalle
* Sannille
* Weirdrockstarille
* Lotalle


Lotan blogissa menin liittymään myös Anna hyvän kiertää- jutskaan. Tämä velvoittaa minua tekemään kolmelle ensimmäiselle mukaan ilmoittautuneelle jotain käsillä. Ehkäpä neulottua tai ommeltua tai sekä että. Pienet lahjat pitää postittaa viimeistään ensi vuoden heinäkuussa. Ei kuulosta pahalta. Nyt innokkaat kommentoimaan niin kolmelle ensimmäiselle on luvassa jotain mun käsistä karkuun päässyttä! Ilmoittatuneiden täytyy seurata mua perässä ja ottaa kiinni kolme seuraavaa uhria, tehdä heille lahjukset ja postittaa myöskin viimeistään ensi heinäkuussa!

5 kommenttia:

Satu H kirjoitti...

kiitoskiitos. :) joo, kyllä mulla nää molemmat jo olikin myönnetty, mut ei se haittaa, kerta kiellon päälle. :)

Jatta kirjoitti...

Kiitos :) Ihanan raikas ilme sun blogilla nyt, tulee ihan mintun maku suuhun <3

Lotta kirjoitti...

Kiitos! Ja onnea sulle haasteen jatkajien etsintään... Mä vielä haen sitä kolmatta, mutta lähetätkö vaikka jo sun yhteystiedot mun spostiin, lottamattila at gmail piste com. Ja sano vaikka lempiväris vielä, niin ei mee ihan mettään =).

LiisaP kirjoitti...

Kyselit blogissa sitä että missä opiskelen. Pelasusopistolla opiskelen. Syksyllä toivottavasti pääsen välillä tapaamisiin. On monta pätkää jolloin muualla kuin kuopiossa.

Sanni kirjoitti...

Kiitos! Olen ihan otettu :)