torstaina, huhtikuuta 02, 2009

Väriä!


Tunnistaako joku topin? Tuli sitten tehtyä, mutta ei käytettyä. Arvelin muokata tuosta jotain kohta viisi vuotta täyttävälle serkkutytölle. Alkuperäinen väri vaalea beige ei ehkä ihan natsaa tyttelin makuun joten piti värjätä. Kokeilin värjäystä jo viime viikolla epäonnea kohdatessani. Drimaren reaktiivivärit eivät sillä kertaa ottaneet tuulta purjeen alle.

Tiistaina kävin värjäämässä uudestaan ja tällä kertaa kokeilin punaisen värjäystä nestemäisellä Semitone reaktiivivärillä. Nyt onnistui! :D Tuli aikas pinkkiä!


Ruskeeta yritin sitten edelleenkin sillä jauhemaisella Drimarenilla... Mutta tuli tuollaista ällöä harmata. Värjäsin loput vaaleat beiget Novitan Bambut. Menee muutama ilta kun noita "vyyhtejä" selvittää. Oli miljoona apulankaa, mutta silti meni sotkuun.

Koulussa tosiaan värjäilin, siellä on kaikkia pelit ja vehkeet ja vetokaapit. Reaktiivivärejä ei tulisi käyttää olosuhteissa jossa ei ole kunnollista tuuletusta. Toisin sanoen ne ovat myrkkyä. Reaktiivivärit kiinnittyvät kankaan selluloosaan eivät kankaan pintaan niin kuin suoravärit.

Juuri kun olin sanonut etten nyt osta mistään lankaa, kun ei ole rahaa ja ei ole tarvetta niin eilen..tajusin ettei mulla oli oikeasti ohutta huivilankaan Kristel Nybergin keväthuiviin! Oli ihan pakko tilata Tapion Kaupasta sitä ohutta merinosilkkiä. Nyt on ollut päällä hirvee morkkis, menee 40 euroa sinne humps vaan. Mutta se on harrastus, rakas harrastus. Olen yrittänyt säästellä viime aikoina rahaa, tosiaan kun on opiskelija ja osa-aikatyössä on niin ei niitä pennosia kovin paljoa ole ylimääräisenä. Koulun materiaalit maksavat ihan rutosti. Kiinnostaako ketään jos kerron koulussa menevän jakson jutuista? Suunnitelmissa on kutoa huopa ja huovuttaa lampunvarjostin. Meillä on vain tämä alkujakso ollut hiukan katkonaista vapaapäivien ja opettajien sairauksien ja koulutuksien takia enkä ole vielä suunnitelmista eteenpäin päässyt.

9 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Täällä toinen, joka osti viimesillä pennosillaan nappeja ;) (no ei ny ihan viimesillä, mutta lähes). Kuten sanoit, rakas harrastus.

Kerro ihmeessä koulujuttuja, mua ainaki kiinnostaa tosi paljon.

Hansu kirjoitti...

Lotta, Näin siinä käy..Katsoin juuri, että seuraava palkka tulee 9.päivä. Kelan tuet 6.pv menee vuokraan.. että silleen. Kaipa tässä jotain syödään, mutta ei todellakaan shoppailla.

Voisin kertoa vähän eri kulmasta niitä koulujuttuja. Alusta lähtien, ekaksi nimittäin suunnitellaan ja testataan tolkuttoman kauan ennenku se valmis tuote tai prototuote on kainalossa! Ja se maksaa...Onneksi en opiskele lasi- ja keramiikkaa..Ne maksaa vielä enemmän.

Anonyymi kirjoitti...

Mie kans liityin tuohon Kristelin keväthuiviryhmään ja tajusin heti sen jälkeen, että eihän mulla ole niin suurta määrää ohutta huivilankaa. Pitäs löytää sopiva lanka ja väri. Äh, merinosilkki olis tietty hyvä ehdokas, mutta mulla on jo Print O' The Wave tekeillä kyseisestä langasta, enkä tiiä jaksanko tehdä kahta huivia rinnakkain samasta langasta. Onpa vaikiaa :D

Muaki kiinnostaa koulujuttusi, joten kerro pois :)

Villilanka kirjoitti...

Tääkin haluu kuulla koulujuttuja!Kuulostaa pahalle toi kova testaaminen; meillä ei sitä ainakaan vielä olla harrastettu. Luulen että koeloimet tulee kehiin sit kun tehdään oikeita asiakastöitä jne. Ja, miehän oon "vaan" ammattiopistossa...

HV kirjoitti...

Hienosti värjääntyi neule! Ja joo, ihana koulu, mä haluan myös opiskella tuota samaa, kerro vaan niin paljon kuin jaksat!

Anonyymi kirjoitti...

Kuullostaa tutulta tuo opiskeluhomma, meilläkin tahtoo aina materiaalit maksaa. Teillä tosin taidetaan tehdä vähän enemmän kun meillä - pitäähän sitä olla sitä kuuluisaa tieteellisyyttä. Minäkin mielelläni kuulisin mitä kaikkea teette, etenkin tuo huovutettu lampunvarjostin kuullostaisi mielenkiintoiselta... :)

Aurinkoisia kevätpäiviä :)

Anonyymi kirjoitti...

hieno värinen toppi. laitoin sulle s.postia.

thamara

Limeadine kirjoitti...

Blogissani on sinulle tunnustus!

Hansu kirjoitti...

Tess, Koulujuttuja siis.. Mulla ei ole aiempaa kokemusta tuosta merinolangasta, kai aika ohutta...Mutta ois aika kalliiksi tullut tilata Sivillaa noin suuria määriä..Jätin suosiolla sen pois.

Villilanka, Voin kuitenkin sanoa, että opit siellä ammattiopistossa varmasti enemmän kudontaa kuin me täällä amk:ssa. Tietenkin riippuen kuinka paljon on kursseja. Teen taas laadunkehittelyloimen juu...

Huldiina, Kiitti. Kyllä nuo Semitonet on yleensä aika hyvin tarttunu!

Tiinatuuli, Kiitos! Kerron minkä pystyn ja kykenen kertomaan jutuistani..Jos lampunvarjostin onnistuu, päässäni on taas huimia ideoita. Saa nähdä onnistuvatko luonnossa.

Thamara, Kiitti. Huomattiin.

Limeadine, Kiitos.