perjantaina, heinäkuuta 27, 2007

Viisimetrinen seepra ja lehmä


Kävimme tänään äitylin kanssa shoppailemassa naapurikaupungissa. Annoin itselleni luvan ostaa tarjouslankoja, koska en ostanut ainuttakaan vaatekappaletta. Ihanan lankakaupan täti oli ovelasti pussittanut langat, jotta saisi kaikki myytyä. Tuossa on Novitan ruskeaa bambua viisi kerää. Mitäköhän ihanaa viidestä kerää saisi? Jotain mustaa puuvillaa viisi kerää, sekä yksi valkoinen ja kolme keltaista Mayflower-kerää. mayfloweria olen ostanut aiemminkin. Ihanan pehmoinen puuvillalanka. Hämäävästi pussien hinnat olivat kahdesta eurosta kahteen ja puoleen euroon. Ei noita voinut sinne jättää. Varsinkin kun olen kuullut tuosta Novitan Bambusta vain positiivisia juttuja :) Se on harmi vain vissiin taas lopetettava tuote, just ku kerkesin tutustua siihen!

Pitihän siellä kangaskaupassakin piipahtaa.... Sieltä ruskea liituraitakangas puoleeen hintaan. Istuvat ja tarpeeksi pitkälahkeiset housut siitä mulle, kiitos. Jyskistä adoptoin viisi metriä lehmää ja seepraa. Niistä ei tule vaatteita vaan jotain ihan muuta.

Keskenhän mulla on neuleiden lisäksi tuo ristipistotyö. Siitä todisteaineistoa. Juuri ja juuri voi hahmottaa, että jotain egyptiläistä on tulossa.

Mystery Stole puolestaan on nähnyt jo kolmannen vihjeen. Tulostin vasta neljännen ja kauhistelin sen kokoa. En pysy samassa tahdissa muiden kanssa.


Samalla reissulla mukaan lähti vielä kultaiset työkengät. Kyllä näillä kelpaa Kioskin lattioilla astella.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Älä huoli, ei täällä toisillakaan ole kuin vasta toinen vihje tehtynä...

Hansu kirjoitti...

Satu U, No en mä sitten kovin paljon jäljessä ole. Toiset vain tuntuvat neulovan aina uuden vihjeen päivässä. Minä en sitä voi tehdä.

satumh kirjoitti...

olipas halpoja lankapusseja! :O

Hansu kirjoitti...

Satu H, Joskus löytyy halvalla! :)

satumh kirjoitti...

ei musta seiskaveikka kauheesti kutita. tai no, eihän tuota cavernia nyt ilman mitään tulis kyllä muutenkaan pidettyä. :D