lauantaina, tammikuuta 19, 2008

Miten tässä näin kävikään....


Yleensä teen tunnollisesti yhden työn loppuun ja aloitan vasta sitten uuden. Paskanmarjat, mulle uuden sohvan (käytettynä kaverilta ostettu) nurkaaan alkaa kerääntyä keskeneräisyyksiä.

Vihervaara on ollut valmiina jo tovin. Kävi vain vähän köpelösti. Alunperin piti tänään ottaa kuvia kaverin kanssa siitä ulkona. Kesti kolme päivää kuivua käsinpesusta! Laitoin sen äskön päälle ja melkein itku pääsi. Olkapäät oli venähtäneet kilometrin, samoin selkä ja huppu. PRKL, kirosin. Ei auta kun viedä koneeseen pyörimäään viikonloppuna kotikotona. Täällä on pyykkitupa, mutta oma kuivausteline otti ja hajos! Kerkesin vain muutaman kerran käyttää, seuraava teline on merkiltään Sini ei mikä sattuun halpapaska.

Hupparin jälkeen aloitin rinnakkain kirjoneulevartisia sukkia junaneulomiseksi. Niitä en kotona ole neulonutkaan. Poikaystävän pipo on alkumetreillä ja samoin kaverin synttärilahja.

Eniten ärsyttää pimeys ja vesisade! Missään ei saa kunnollisia kuvia ellei värkkää valojen kanssa. Uus kamerakin on tilauksessa, ehkäpä keväällä saan sen :)

Torstaina nukahdin armottomasti kuvallisen viestinnän luennolle, ei oikein jaksanut kiinnostaa luolamaalaukset ja niiden viesti. Maanantain tunnille on pakko ottaa jokin näistä keskeneräisyyksistä mukaan. Ehkä pipo, se on helpoin ja yksinkertaisin neulottava. Aloitin tällä kertaa päälaelta.

Luennolla oli muutenkin tylsää niin piirtelin juhlapukumalleja. Itselle pitäisi tehdä juhlamekko kesäksi. Mielessä on halterneck-mallinen, selkää paljastava, mutta tyköistuva ehkä polveen ulottuva vihreä taftiunelma :) Jos joku tietää missä ois kaavaa tuommoselle niin saa vinkata. Jos en löydä vastaavaa kaavaa niin teen omat muokkaukset samantyylisiin kaavoihin.

Asiasta kukkaruukkuun. Ihan itseäni varten tätä blogia olen pitänyt, poistin lukijalaskurinkin toimimattomana sivupalkista. Hämmästyin lukijamäärää, on mulla sellanen sata lukijaa :D Kiitoksia kaikille!



P.S. Jonossa ollaan.

12 kommenttia:

kirsi kirjoitti...

Voihan köpönen ton venähtämisen kanssa :( toivottavasti pesukone auttaa eikä tuu huovutusta.

Lukijoista puheen ollen, olet ollut mun tiiviissä seurannassa "löytymisestäsi" asti. Ravelry mahdollistaa vielä tiiviimän seurannan, jos saan sut kamukseni :)

Anonyymi kirjoitti...

Toi keskeneräisten projektien kasautuminen ja turhautuminen niihin ja siinä ohella kaikkeen muuhun on niin tuttua...

Toivottavasti pesukone pelastaa vihervaarasi.

Hansu kirjoitti...

Kirsi, Kiitos :) Ei mua haittaa, vaikka tuo pikkusen huopuiskin. Lanka on niin paksua ja painavaa neuleessa, vaikka tasossa kuivasinkin niin silti venähti.

Voi kiitos, muutenkin olisi varsin kiva tietää ketä täällä käy. Ehkäpä pistän keväämmällä arvonnan pystyyn.

Oon meinannu kauan, että en varmasti liity Ravelryyn- muoti-ilmiöön, mutta toisin kävi. Niin kun on Facebook ja Mesekin, niitäkäänen millään meinanu suvaita.

Mewril, Toivottavasti pesukone tosiaan pelastaa Vaaran!

Andra kirjoitti...

Tulin vastavierailulle :)

Suvi kirjoitti...

Mulle kävi vähän samalla tavalla vaaleanpunaisen vaarani kanssa. Pesin sen kyllä koneessa, mutta kierroksia oli vähän ja venyihän se silti. En muista nyt tarkkaan, olikohan niitä kierroksia seur. pesussa jotain 900 kun sain sen oikeaan kokoonsa takaisin. Vähän huopui, mutta sillai vähän tiiviimmäksi vain, ei mitenkään huopuneen näköiseksi kuitenkaan. Toivottavasti saat omasi pelastettua!

Ravelry on kiva!

satumh kirjoitti...

voi kökkö kun venyi kastellessa neuleesi. :( toivottavasti se on vielä pelastettavissa.. ite oon kans aatellu tehä sen tässä joskus, jahka osaan...

ps. jei! just meinasinkin tulla kysyyn joko oot ravelryyn liittynyt! :)

Hansu kirjoitti...

Andra, Tervetuloa useamminkin!

Villapeikko, Pitänee laittaa koneeseen 1000 kierrosta ettei vaan veny enempää. Ei mua se pieni huopuminen haittaa, tekee vaan tiiviimmäksi neuleen.

Satu, Juu Ravlery-listalla ollaan vaikka tosiaan meinasin etten ikinä sinne lähde. Ei muuta kuin aloittamaan neuletta jahka se lehti sitten ilmestyy jossa ohje tulee olemaan. :)

janna kirjoitti...

Itsekin meinasin, ettei Räveliä tarvitse, mutta nyt kun sinne pääsi niin onhan se aikamoinen. Koukuttaa toki, mutta plussiakin löytyy :)

Hansu kirjoitti...

Janna, Ainakaan Facebookiin en mitenkään ole jäänyt koukkuun, tiedä sitten siitä Ravelrysta kun sinne pääsee...

Anonyymi kirjoitti...

mikä on tämä ravelry :D

Anonyymi kirjoitti...

sinut on haastettu, lue lisää blogistani :)

Hansu kirjoitti...

Jenni, Ravelry on jonkin sortin yhteisö neulojille. Sinne voi listata omia tekeleitä, ohjeita, käyttämiä lankoja ja puikkoja. Muuta en siitä tiedä, sen näkee sitten kun näkee...

Tiina, Katsellaan mitä olen haastanut mulle...