perjantaina, toukokuuta 23, 2008

Sandran neulepaita


Mahtuu, ei ole jättiläisen olkapäitä ja hauiksia. 19 silmukkaa oli kyllä ihan liian vähän! Yhdistetty varmaan ohjetta jostain lasten mallista tai jotain. Kestihän tämän valmiiksi saattaminen melkein vuoden! Viime syksynä tein ensimmäisen hihan ja nyt keväällä vihdoinkin innostuin tekemään tämän loppuun asti.

Samalla tämä oli ensimmäinen neule Sandrasta. En ole aiemmin toteuttanut Sandran malleja, ihaillut ja (kauhistellutkin) joitain malleja. Miten samassa lehdessä voi olla niin ihania malleja (jotka on usein aivan liian isoja mulle) ja sellasia kasari ja seiskytluvun ihmeellisiä neuleita?

Loppupeleissä olen tähän tyytyväinen. Tuntuu ihan hyvältä päällä.



Modauksia tein kaula-aukkoon. Kuvassa neuleen kaula-aukko näytti niin avaralta, että päätin aloittaa sen teon vasta ylempänä. Ihan hyvä modaus, pidän isoista kaula-aukoista, mutta en liian isoista. Toinen juttu on taasen venepääntiet, en vaan ymmärrä niitä. Kuristavat ja roikkuvat kaula-aukot ei oo mun juttu. Kierrän kaukaa t-paidat, joissa on korkea o-kaula-aukko. V-tyyli on paras!


Paidassa on väljyyttä, mutta se ei ole säkki ja olkapäät sekä hihojen liitokset laskeutuivat jo käytössä mukavasti. Ei purista mistään. Kiva kevät/kesäneule. Mallikerta muistui heti mieleen jo vähän tehdessä, ihan kivan näköistä pintaa mielestäni.

Vihreä neule
Ohje: Sandra 4/2007, model 14
Koko: 10
Lanka: Esito virkkuulanka, tex 74x4. menekki noin 3 vyyhtiä eli 600 grammaa. Neuloin paidan kaksinkertaisella langalla. Yksinkertaisella olisi tullut liru paita. Esiton lanka on muuten valmistettu Portugalissa!
Puikot: 3,5 ja 4 mm pitkät ja pyöröpuikot
Fiilis: Loppujen lopuski hyvä! Kannatti purkaa hihat ja purkaa niitä. Meni hermot niin käytin saksia ;)




Pahoitteluni huonoista itselaukaisukuvista. Ei ole näköpiirissä kuvaajia. Yritin ottaa ulkonakin kuvia, mutta meinaa tähän aikaan olla jo aika hämärää. Siinä siis tanakkaaa haara-asentoa kera uusien kenkien :) Ne on niinku korkkarit, mutta ei oo juurikaan korkoa. Hämäystä siis!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi mukavan ja rennon näköinen neule!

WeirdRockStar kirjoitti...

Ihana! Todella nätti kuvio tuossa toistuu. Ja kaunis vihreän sävy.

satumh kirjoitti...

kaunis! :) minustakin liika tiukat kaula-aikot on ihan kuahistus! samoin kuten liika puristavat hihansuut! :)

Hansu kirjoitti...

Paula, Kiitos. Aika rento tämä onkin, ei purista :)

Weirdrockstar, Kuvio on nätti, muistuttaa jotain kasvia. Vihreä on parasta!

Satu, Hihansuut saa olla tiukat, lahkeet ei.