maanantaina, heinäkuuta 07, 2008

Pienoinen silkkilämmike

Olen hommannut kameraan kaukolaukaisimen, joka näkyy kuvista, joiden pääjuttuna on nyt tuo hartioiden lämmike. Tarkoitus oli tehdä pienet hihat, mutta innostuin neulomaan enemmän. Kaksi kerää ei ihan tähän riittänyt, pikkuisen joutui kolmannesta ottamaan. Onneksi olin varannut kolme kerää silkkivillaa.

Tuulessa tämä ainakin lämmitti sopivasti, ajaa luultavasti juhlissakin tarkoituksensa. Mietin onko lanka sittenkin liian paksua juhlamekon kanssa, huivia kun en voi kannettavaksi ottaa kun kuljen jatkuvasti kameran kanssa. Käsilaukkuakin luultavasti kantaa mies...




Otin näemmä samanlaisia kuvia, ei yhtään lähilähikuvaa. Kaukossa olis ollut tuo zoomausnapikkakin...

Neuleen pinta oli hyvin yksinkertainen kun mallikertakerroksia oli periaatteessa vain kaksi erilaista oikealla puolella. Nurjalla neulottiin nurjaa. Pitsineule on kyllä aina hiukan juhlava, ellei sitä neulo karstavillasta. Ohje oli selkeä ja sopii hyvin aloittelijalle niin kuin kirjassa mainittiinkin.

Päättelyssä tein itselle tyypillisen perusmokan, päättelin silmukat ihan liian tiukasti, oikein puristi enkä meinannut saada tätä neuletta päälle taikka saati pois päältä! Piti ottaa uusiksi, ehkä vihdoinkin opin päättelemään löyhästi.


Little Silk Shrug
Ohje: Pam Allen, Lace Style
Lanka: Rowan Classic Yarns, Silk wool DK. 50% merinovilla, 50% silkki. Menekki noin 120 grammaa
Puikot: 4 ja 5 milliset pitkät bambupuikot ja 5 milliset pyöröpuikot
Fiilis: Jees! Tämä silkkivilla on pehmeää ja kiiltävää, aiemmin olen tutustunut vain Wetterhoffin silkkivillaan ja tämä päihittää sen. Toki ehkä liian paksua tämä on huivilangaksi.


Lissee kuvia Ravelryssa ja Flickorissa!

Uus Ullakin ilmestyi ja pitää kehua kyllä sitä, pääkirjoitus pisti nimittäin miettimään. On mahtavaa, että Suomessa julkaistaan omaa nettineulelehteä ja tarpeeksi kiitosta se ei varmasti ole ikinä saanut! Kiitos suunnittelijoille ihanista ohjeista!
Minuun iskivät tällä kertaa syvästi Jade-huppari (tämä on pakko tehdä talvella!), Lauralle-sukat, Lorelein-sukat, Petäjä-sukat ja Koiranputki-sukat.

9 kommenttia:

satumh kirjoitti...

nätti! :) tuskinpa liian lämmin näille keleille mitä ainakin täälläpäin on ollut...kylmääkylmää...

Hansu kirjoitti...

Satu, Kiitos. Niin on kylmä sekä Savossa että Pohjanmaalla. Päivällä oli vähän lämpimäpi, mutta sitten alkio tuulla ja tuli pikkusen vettä.

neja kirjoitti...

Olipas tutun näköinen neule, sillä sama minulla hyppäsi tänään puikoille:) Ihanan värinen sinulla!

Ja nyt uuteen Ullaan tutustumaan:)

mirzu kirjoitti...

Ihana, että jollekin on Jade iskenyt :)
*kiittää*

Hansu kirjoitti...

Neja, Monesti on samat neuleet useilla puikoilla :) Väri on taas niin mua, vihree kausi ei varmaan lopu koskaan!

Mirzu, Ole hyvä, hienon ohjeen olet tehnyt!

Andra kirjoitti...

Ihana lämmike!
Blogissani on sulle jotakin :)

Tytti kirjoitti...

Kaunis lämmike. Ja kovasti on tarpeellinen vaatekappale!

WeirdRockStar kirjoitti...

IHANA!

Hansu kirjoitti...

Kiitos Andra, Tytti ja Weisdrockstar!