tiistaina, syyskuuta 02, 2008

Piposatsi


Lotan julkaistessa Musta leski-baskerin ohjeen tiesin, että haluan neuloa sen jossain vaiheessa. Mulla ei kuitenkaan ollut tuota petroolia Woolia kuin puolitoista kerää ja halusin sellasen hatun/myssyn, jolla tarkenee. Ihan talvellakin siis. Päätin yhdistää Wooliin mohairia ja päädyin pikaisena Kitten mohairiin, jota ei sitten tasan samansävyisenä löytynytkään muttei se haittaa.


Ensimmäisen version tein tasan ohjeen mukaan, mutta tuloksena oli jättiläispipo ja lankahan ei riittänyt edes loppumetreille asti. Purin tekeleen ja aloitin alusta, puolella silmukkamäärällä ja aloitin säätämisen. Kavennuksia tein sitten vähän eri tahtiin ja eri lailla kuin ohjeessa, mutta mallikerta säilyi samana.

Ohje: Lotan Musta leski-baskeri vähän muokattuna
Lanka: Novita Wool, petrooli noin 60 grammaa ja Sadnesgarn Kitten Mohair alle kerä.
Puikot: 4 milliset pyöröt
Fiilis: Ihan kiva pipo tästä tuli! :)


Olen neulonut myös tarkoituksella ison pipon. Tässä on reilu kerä Hjertegarnin Milanoa, jossa on 70% merinovillaa ja 30% alpakkaa. Ihanan pehmeää ja huopuvaista lankaa :) Jäävästä osuudesta ja ruskeasta hahtuvasta teen vapaalankahuovutuksella huivin. Koulussa jo testailin pesukonehuovutusta eri asteissa eri langoilla sekä tein testin tämän ja hahtuvan huopuvuudesta.

Pikkuisen meni hermot tuohon dollaritakkiin, en ole jaksanut perehtyä pitsineuleeseen uudelleen. Niin oudolta se vaikuttaa! Mietin jo eilen illalla, että pitäiskö tehdä vaikka helmineuletta sen sijasta, mutta ei se ois sitten sama takki!

4 kommenttia:

satumh kirjoitti...

pipoja ei oo koskaan liikaa! :)

Kristiina kirjoitti...

Kiva pipo ja hieno väri. Hyvä että pipoja vilisee nyt blogeissa, kun ittellänikin on piponneulomiskuume. Saattaa tulla kyllä pakkaset ennenkuin saan mallin valittua.

Anonyymi kirjoitti...

Jaahah, oon vissiin sitten jälkeen jäänyt, mulla on sukkienneulomiskuume, no, kai se pipokuume sitten tulee jälkihöyryissä... =)

Limeadine kirjoitti...

Mullakin on suunnitelmissa pipoamista! Musta tuntuu aina, että itseneulottu pipo on ihan liian höttönen, tuuli vaan viuhoo silmukoista läpi. En ole vielä keksinyt tähän muuta ratkaisua kuin kaupanpipon neulominen mukaan "vuoriksi". Mutta jokin pipo tai hattu täytyy varmaan ennen talven tuloa tehdä...