perjantaina, huhtikuuta 06, 2007

Jotain valmista pääsiäisen keskellä

Keskiviikkona olin töissä viimeistä työpäivää tälle viikolle! Tosin päivystys on nytkin päällä. Lauantaina pitää käydä tekemässä juttua parilla kokolla, toivottavasti ylimääräisiä keikkoja ei tule.

Vieraita tuli käymään ja eilen kaavoin kaapista tällaisen kukkakankaan kassintekoa varten. Emma tuli viereen ja sitten keksin, että haluatko tästä hameen? Tietenkin Emma halusi. Pienestä palalaarista ostetusta kankaasta riitti hyvin sekä kolmivuotiaan hameeseen, että kassiin. Ihan ex temporena syntyi tällainen peruskuminauhallinen hame. Helmaa tosin leikkasin ja ompelin vähän kellomaiseksi, ettei ihan tasainen olisi. Taskut piti kuulemma vielä saada ja niihin löysin tuollaista koristenauhaa.
Ensin hame ei kelvannut päälle, mutta sitten se jäi huomaamatta leikkeihin mukaan.

Tänään viimeistelin myös villatakin toisen hihan! Enää toinen tekemättä. Jaksais sen vielä aloittaa. Taitaa jäädä toiselle päivälle.

Keskiviikkona käväisin lankakaupassa naapurikaupungissa. Alelaarista sitten nappasin nämä puuvllaiset Mayflowerit matkaan hintaan 2€/kerä. Yhdellä kerällä ei tee mitän, no kahdella. Ei niistä ole vielä huiviksikaan, entäs kolme? Jos ottais varalta neljä kerää. Pitäis riittää huiviin!


Edit: Sia, kyseli kassin kuvaa joten tässäpäs niitä tulee. Kassin idea lähti yksinkertaisesti siitä, että tarvitsin kaverin tuparilahjaan kantokassin. Meinasin ostaa kaupasta lahjakassin, mutta ei ollut tarpeeksi suuria ja nättejä. Lahjan paperoiminen on taasen mielestäni täysin turhaa ja paperin haaskausta. Joten eikun kassin tekoon! Peruskassi kahvoilla ja sisätaskulla.

2 kommenttia:

Arteeni kirjoitti...

Kiitos blogivierailusta, sinullahan onkin täällä kiva blogi!Ihana hame, koskas kassi nähdään?

Hansu kirjoitti...

Iltaa Sia! Kassikin on jo valmiina. En ajatellut raportoida siitä olleskaan. Ihan peruskassi on, sellasta kauppamallia. Ei vetoketjua, kahvat ja pieni tasku sisällä.