perjantaina, kesäkuuta 29, 2007

Vanhoista keristä Cavern Cardi- Old skeins to cavern Cardi


Ei Cavern saanutkaan kaveriksi porkkananappia. Ihan perusmusta tai tummansininen, miksi tuon sitten luokittelekaan on tuo nappi. Eilen tikuttelin toisen hihan loppuun, päättelin langat ja höyrystin neuletta.

Loppujärkytys oli aika suuri, kun kokeilein tätä.
- Ei prkl, onko tämä näin pieni! Miten voi olla mahdollista!
Neuleesta tuli siis sittenkin kittana, vaikka pelkäsin säkkiä. Kammoksun liian suuria neuleita. (Kaapissa makaa aika iso Novitan Popista tehty vaalean beile ja pehmoinen neule. Tehty vuonna nakki Novitan lehdestä. Enhän mä sillon mitään mallineuleita tehny. Pitäs oikeestaan kuvata se päällä ja kertoa vähän tarkemmin jossain mörvelö-postauksessa!)

Paidan idea lähti siis siitä, että mulla oli neljä kerää jostain alennusmyynnistä ostettua Marks & Kattensin Camomille- merseroitua puuvillalankaa. Kokeilin tehdä langasta huivia. Ei onnannut, kekkasin sitten Cavernin, kun kaikkihan sitä alko väsäämään joskus puol vuotta sitten.

Vaan eihän se neljä kerää neuletakiksi riitä, kyllähän se tyhmempikin tietää. Kaveriksi kaapissa muhinut jämäkerä Novitan Tennesseetä. Yhtään kerää en tätä Cavernia varten ostanut, mikä olikin alkuideana. Kaapissa makaa ihan tarpeeksi nöttösiä, joista ei ole valmistunut mitään. Värikin oli ihan passeli, olihan musta menneiden vuosien lemppariväri.

Huom, ylläolevassa kuvassa mulla on alaosassa hakaneuloja. Neule lörpsötti siitä kohtaa niin ilkeesti, että oli pakko laittaa.


Hakaneulojen ansiosta takaa neule näyttää suht ok:lta. Mitä nyt venyy ja paukkuu tosta hartioiden kodalta. Vartalo-osaan käytin aika tasan kolme kerää Camomilleä. Mitotin langankulutuksen aika soppeliksi. Hihoissa taasen on käytetty yhteensä kerä Camomileä ja jämäkerä Tennesseetä. Vaihtokohtaa ei huomaa, ellei tiiraa läheltä silmälasit kourassa.

En sitten tiedä tuleeko tätä käytettyä vaan jämähtääkö tämä kaapinpohjalle. Yks hyvä puoli tässä neuleessa on. Se on niin avonainen, että se suurentaa minimaalista etuvarustusta. Ehkä tätä voi käyttä kesähelteillä extrapaitana. Talvipakkasille tästä ei ole.


Ohje/ Pattern: Cavern Cardi, Cosmicplutolta/ Cavern Cardi by Cosmicpluto
Lanka/ Yarn: Marks & Kattens Camomille, 100 % merseroitu puuvilla 200 grammaa ja Novita Tennessee noin 70-80 grammaa/ Marks & Kattens Camomille, 100% merceroided bomull 200 grams and Novita Tennessee 100% merceroided bomull about 70- 80 grams
Puikot/ Needles: 3,5 milliset pyöröpuikot ja sukkapuikot. Napinläven tekoon 3,5 millinen virkkuukoukku/ 3,5 millmeters circular needles, dps and crochet hook
Aika/ Time: Noin kolme viikkoa/ About tree weeks
Fiilikset/ Feelings: Jaa. Tuli aika pieni, mutta kai tätä voi jossain käyttää/ Ok. Because of the bomullyarn and smalla needles this is a little bit of too small. I think that I still use it somewhere.

And a few words of english too in this time.
the first idea of working caver Cardi becames the yarn ( four skeins of Camomille and one skein of Tennessee) in my closet, what I haven't use. First I try to do skarf of Camomille, but the yarns was too heavy. So I deased to knit Cavern Cardi.

The patterns was easy and great. I have lucky in this time, yarn goes and I didnt need to by extra yarn. I use in body tree skeins Camomille and altogether in sleeves one skein of Camomille and Tennessee.

I think I use this knitting in summertime. This is too small and cold to Finland's winter!

4 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Näyttää kivalle! :) Olen kans miettinyt tämän neuleet tekemistä, mutta on edelleen mietintävaiheessa :)

Hansu kirjoitti...

Jonna, Näyttää, mutta käytettävyys ei ollutkaan samaa luokkaa. Pidin paitaa tänään puoli päivää. Toinen puoli paidasta roikkui jatkuvasti ja sitä sai aina nostella.

Aika peruspaita tää kuitenkin on. Seuraavaksi mä haluan tehdä joko palmikoita, pitsiä tai jotain muuta kuin suoraa neuletta :)

satumh kirjoitti...

sulla on jo valmis cavern! itellä ei oo sitten kauheesti viime aikoina tuo oma edistynyt..

Hansu kirjoitti...

Satu H, Joo piti neuloa toi valmiiksi pois alta, ennen kuin totaalisesti kyllästyy! Aika perusmalli toi olikin.